Raha on tulevaa aikaa

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Raha on tulevaa aikaa

Pikkupoikana ryhdyin numismaatikoksi, vanhojen rahojen keräilijäksi. Kokelmani käsitti kolmen ja kymmenen ruplan setelit ja pari ikivanhaa ruotsalaista rahaa. Olipa minulla iso kulmikas plootukin, mutta se oli todennäköisimmin jonkun kujeilevan sepän tekosia. Arvelin, että minulla aikuisena on niin huomattava kokoelma, että se halutaan Pohjanmaan museoon. Eivät kuitenkaan pysyneet kauan käsissä vanhat enempää kuin myöhemmin uudemmatkaan setelit.

Antellin divari Pitkälläkadulla

Kun Vöyrinkaupungilta käveli keskustaan, pääsi kulkemaan Antellin Osto- ja myyntiliikkeen ohi, joka oli niin täynnä vanhaa roinaa, että siellä pääsi liikkumaan vain sivuttain. Se sijaitsi vanhassa rapatussa talossa Pitkänkadun ja Vuorikadun kulmassa. Rakennus purettiin kauan sitten.

Vuorikadun toisella puolen oli Luurankoparturin salonki. Me pikkupojat kävimme siellä voidaksemme todeta, että sen luuranko näkyy. Mies oli Lauri Torvinen, huomattavan pitkä ja laiha mies, joka taatusti ei kärsinyt kolesterolista eikä liiallisesta verensokerista.

Antellin talolle antoi lisähohtoa se, että väitettiin Toivo Kuulan joskus asuneen siinä. Siitä asiasta ei kukaan voinut esittää varmaa tietoa, sillä Kuulan perheen tiedetään asuneen Pitkänlahdenkadulla.

Setelinsuunnittelukomitea

Olen myöhemmin tavannut muutaman filatelistin, mutta muistaakseni en ensimmäistäkään numismaatikkoa. Heitä on joka tapauksessa Suomessakin satapäin. Tietääkseni ei ole laadittu tutkimusta siitä, kuinka suomalaiset rahankerääjät suhtautuivat Eurorahojen Setelinsuunnittelukomitean typertelyyn.

Lontoossa ilmestyvä Daily Telegraph-lehti kertoi nimittäin siitä, kuinka Setelinsuunnittelukomedia ensin suunnitteli valitsevansa eurooppalaisia suurmiehiä uusiin Euro-seteleihin, mutta luopui ajatuksesta koska yksikään noista suurmiehistä ei ollut poliittisesti korrekti.

Elämän ja historian todellisuus ei missään vaiheessa päässyt tätä komiteaa yllättämään: seteleihin painettiin sopimattomien suurmiesten sijasta Euroopan karttaa, portteja, pilareita ja muita muratteja.

da Vinci, Shakespeare, Mozart

Esimerkiksi sotahistoriaan liittyvät sankarit oli kuulemma pakko uusien sotien pelossa jättää listan ulkopuolelle. Tämä merkittävä sensuuritoimi ei kuitenkaan auttanut. Kosovon sota syttyi siitä huolimatta. Napoleon ja Churchill eivät siten päässeet mukaan edes alkukarsintaan.

Säveltäjänero Wolfgang Amadeus Mozart ei kelvannut, koska oli säveltänyt musiikkia vapaamuurareille. Mahtaako kuitenkaan löytyä oopperan ystävää, joka jättää "Taikahuilun" katsomatta sen vuoksi, että pelkää näytännön jälkeen joutuvansa voittamattoman hingun kouriin; juoksevansa puhelimeen ja yrittävänsä kaikin voimin päästä jonkin vapaamuurarilooshin jäseneksi.

Yleisnero Leonardi da Vinci ei päässyt seteliin, koska hänen kuvansa näkeminen olisi saattanut yllyttää heikkoluontoisempia heteroita ryhtymään homoiksi. William Shakespeare pudotettiin listalta, koska oli eläessään osoittanut juutalaisvastaisia piirteitä.

Kaikki mikä on sallittua on kiellettyä!

Poliittisen toiminnan muuttuminen hapettomaksi kukistaa siinä piilevän inhimillisen elämän siemenen. Viralliset ihanteet ovat ihmisvastaisia. Kun kaikki on otettava huomioon, ei mitään voida ottaa huomioon.

Suurmiehiä ei voida valita seteihin niillä ansioilla, joitten vuoksi heidät on suurmiehiksi tunnustettu. Napoleon ja Churchill olisivat saattaneet päästä seteleihin, mikäli olisivat kuuluneet aikansa Sadankomiteaan ja ajaneet rauhan asiaa, mutta tuntisiko heitä siinä tapauksessa kukaan?

Setelinsuunnittelukomitean naurettavassa ahdasmielisyydessä on samaa henkeä kuin suomalaisessa vimmassa kieltää kaikki mahdollinen ja ulottaa lainsäädäntö yksityiselämän alueelle; tupakoinnin kieltäminen ei riitä, seuraavaksi kielletään piereminen parvekkeell.

Ecu on myös vanha rahayksikkö

Enää ei kaiketi tarvitse jännittää sitä, koska Stakesista joku vaatii tarkistettavaksi perusteet, joitten mukaan omat kultimme on seteleihin valittu, koska pian siirrytään eurorahoihin. Osoittaa ehkä puutteellista valppautta se, ettei kukaan ole osannut kauhistella sitä, miksi vapaamuurari Jean Sibelius on saanut uurteensa seteliin?

Käytän tässä tilaisuutta hyväkseni ja korjaan harhaluulon, joka vieläkin on yllättävän yleinen. Kirjainlyhenne ECU tarkoittaa tietenkin sanoja European Currency Union (Euroopan Rahaliitto), mutta ECU on myös vanha ranskalainen kulta- ja hopearaha. Tämän voi tarkistaa tietosanakirjasta tai Voltairen teoksesta "Kaarle XII”

Eivät kovin suuri haitta

Rahasta on sanottu vaikka mitä, enkä nyt lähde tässä sanontoja toistamaan. Paras on kuitenkin argentiinalaisen kirjailijan Jorge Luis Borgesin miete: "Raha on tulevaa aikaa." Minusta tämä totuus selittää parhaiten sen, miksi tänään kahmitaan yhtä silmittömästi informaatioteknologia-osakkeita, kuin takavuosina esimerkiksi Leipurien Tukun optioita: ollaan laajasti sitä mieltä, että vain raha turvaa ihmisarvoisen elämän - mikä ei tietenkään pidä paikkaansa.

Uskotaan, että tulevaisuus voidaan varmistaa rahan avulla, ja pitkälle se voidaankin. Sellaiset tulevaisuuden työkalut, kuin tilastot ja faktat ovat hyvä apu taloudessa ja liike-elämässä silloin kun on päätettävä investoinneista ja sijoituksista, mutta kovin suurena haittana ei pidetä myöskään nk. Sijoitusastrologeja. Heitä käytetään tänään yhtä ahkerasti kuin 10-12 vuotta sitten kun yritetään kurkistaa tulevaisuuteen.

Jorma Ojaharju