Matti Törmä Färdikistä

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Matti Törmä niminen henkilö kirjoitti Leif Färdikistä Jippiin keskustelualueen itsemurhaosuudessa 13.10 (vuosi on tuntematon, mutta saataa olla 2004) seuraavaa:

Leif Färdig

Tutustuin Lefaan Vaasan lyseon ensimmäisellä luokalla. Muistaakseni syksyllä 1962. Olimme kohtuullisen hyviä ystäviä aina siihen saakka, kunnes Lefa jäi luokalle - taisi olla keskikoulun viimeiselle eli viidennelle luokalle. Lahjakas hän oli omalla alallaan, vaikka koulunumeroissa hänen erikoislaatuisuutensa ei näkynyt. Ainekirjoitus oli hänen vahva lajinsa. Se ei jäänyt keneltäkään huomaamatta - ei edes äidinkielen opettajalta. Mutta äidinkieli tai pikemminkin ainekirjoitus ei riittänyt paikkaamaan puutteita muissa aineissa. Lahjakkuutta olisi riittänyt, mutta ei intoa perehtyä asioihin, jotka eivät kiinnostaneet. Kirjallisuus veti Lefaa jo keskikoulun kolmannelta tai neljänneltä luokalta. Timo K. Mukka oli minun havaintoni mukaan yksi ensimmäisistä nimistä, joihin Lefa tuolloin tutustui.

Varsinaisia hyviä ystäviä Lefalla oli ainakin tuolloin harvassa. Kavereita varmaan paljonkin, mutta ei läheisiä. Syitä voi vain arvailla. Yksi syy ehkä oli hänen valtavirrasta poikkeava habituksensa ja käyttäytymisensä. Lefan mahdolliselle elämänkerran kirjoittajalle pikku tieto. Lefasta olisi pienellä harjoittelulla kehittynyt kohtalainen pitkän matkan juoksija. Hän oli luontainen lahjakkuus. Taatusti ilman minkäänlaista harjoittelua veltto ja langanlaiha kaveri selviytyi keskikoulun viidennellä urheilutunnilla maastojuoksussa ylivoimaisesti ensimmäisenä maaliin.

Opettaja väitti Lefan oikaisseen ja pani hänet uudelleen juoksemaan ja mittasi kellollaan ajan: Jälleen ylivoimainen tulos. Jumppamaikka ei vieläkään uskonut, vaan totesi, että "jos mies on jaksanut juosta matkan (kolmisen kilometriä) kahdesti, hän jaksaa juosta sen kolmannenkin kerran " ja lähti itse mukaan. Violetin värisissä samettihousuissaan ja pikkukengissään Lefa tuli jälleen voittajana maaliin - opettaja naama punaisena kaukana perässä. Rehtinä miehenä hän kuitenkin myönsä olleensa väärässä ja lupasi tarjota Färdingille kahvit. Tarjosiko oikeasti, sitä en tiedä.

Toinen pikku anekdootti ainekirjoitustunnilta. Usein ainekirjoitus järjestettiin viimeisellä tunnilla päivän päätteeksi, jolloin hitaatkin kirjoittajat ehtivät saada homman valmiiksi. Lefa käytti täydet kaksi tuntia kolmen kirjoitusarkin täyttöön. Kynä sauhusi tiiviisti ja poika oli uppoutunut työhönsä Äidinkielen opettaja Aatos Säätelä (lempinimeltään Koppelo) sai tunnin pääteeksi Lefalta harvinaisen monta liuskaa tekstiä. Sanoja ei kuitenkaan ollut montaa. Koko teksti kuului: Kop, kop, kop, kop. kop.........kop, kop, kop. koppelon munat kopisee.

Arvata saattaa, ettei tällaisilla aineilla äidinkielen opettajan suosioon päässyt. Tosin tämä oli poikkeus. Usein Lefa muotoili tekstejään ainekirjoituksessa runomuotoon. Millaisia ne olivat, siitä ei enää ole minkäänlaisia muistikuvia. Huomiota ne tietysti herättivät. Muutamat harvat opettajat ymmärsivät, että Färding oli poikkeusyksilö. Lefaa itseään ei koulumenestys näyttänyt kiinnostavan.

Oma yhteyteni Lefaan on katkesi, kun aloitin lukion ja Lefa jäi keskikouluun ja pian katosi koko koulusta. Muutaman kerran sattumalta tapasimme myöhemmin, mutta silloin elimme jo aivan eri maailmoissa eikä minkäänlaista yhteyttä enää syntynyt. Kuulin tietysti yhtä ja toista hänen elämästään. Lefan tuntien, siitä kaikesta on osa voinut olla tottakin.