Loppiaistansseja 110 vuotta

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Loppiaistansseja tanssittu Vaasassa jo 110 vuotta

Tempus fugit eli aika kuluu. Vaasan kaupunginhistoriassa monessa mukana ollut hovioikeuden neuvoksetar Alma Skog järjesti vuonna 1891 kaupungintalolla arpajaiset tanssin kera. Arpajaistuotto meni tuolloin Kruunupyyn kansankorkeakoulun hyväksi. Loppiaistansseista tulikin sitten traditio, joka jatkuu kaupungintalolla ensi loppiaisenakin eli 6. tammikuuta 2001. Välillä tanssittiin toki muutaman kerran Rewell Centerissäkin, mutta sieltä ei tahtonut löytyä oikeaa juhlatuntua.

Aikoinaan vastuun juhlatansseista kantoivat mm. Suojeluskunta ja Wasa teatterin naistoimikunta. Perinne katkeili välillä ja vuonna 1991 Vaasan Jazz Club järjesti tanssit entiseen malliin. Tuolloin oli solistina vaasalaistyttö Ami Aspelund ja musiikista vastasi Vasa Big Band.

Ensi loppiaisena musiikista vastaa Kauhava Big Band, joka esiintyi Vaasassa samoissa merkeissä myös joitakin vuosia sitten. Ensi loppiaisena vokalisteina toimivat Inga Sulin Ja Sirkka Keiski.

Päättäjät paikalla

Ennen vanhaan loppiaistansseihin liittyi myös vaha ohjelmallinen panos. Mm. Wasa teaterin näyttelijät esittivät sketsejä liittyen Vaasaan ja vaasalaisiin. Moni sai punastua ja moni nauraa...

Parhaimpina aikoina näissä tansseissa oli 400 vierasta ja täystarjoilusta vastasi hotelli Central. Alkuaan loppiaistanssit olivat lähinnä ruotsinkielisten juhla. Siellä tapasivat mm. kauppa-, teollisuus- ja kulttuurisuvut. Kielijako johtui järjestevästä ruotsinkielisen teatterin naistoimikunnasta.

Vielä 50-luvulla loppiaistanssit olivat Vaasassa ns. vuoden tapaus. Paikalla olivat kaikki kaupungin silmäätekevät ja julkkikset juhlatamineineen. Ensin oli tapana, että varuskunnan soittokunta soitti omaa musiikkiaan ja vasta tämän jälkeen alkoi tanssimusiikki. Tavan mukaan talon hyvä parketti oli heti täynnä juhlavia tanssipareja. Perinteitä noudattaen on paikalla ollut aina naissolisti laulamassa.

Monipuolinen taiteilijatar ja taidemaalari Ethel Svahn-Luutonen mm. esiintyi loppiaistansseissa useasti. Viime vuosien tunnetuista nimistä mainittakoon maailmankuulu saksofonisti/klarinetisti Putte Wickman.

Peku Sommerfelt