Leonardo Tukholmassa

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Pohjalainen 25. 3. 1994


Tähän näyttelyyn jonotetaan

Maaliskuun 12. Tukholman kulttuuritalossa avattu Leonardo da Vincin elämää ja monipuolista tuotantoa valottava näyttely jatkuu aina 28. päivään elokuuta saakka. eikä syyttä, sillä kiinnostus on valtaisa. sisään jonotetaan jatkuvasti. sen koin itse ja henkilökunta vakuutti, ettei ilmiö menisi ohi. Saatavilla on jos jonkinnäköistä Leonardo-matkamuistoa ja varsinkin kirjallisuutta, jota varten on varattu oma kirjastotila.

Näyttelyn pääpaino on da Vincin anatomisissa tutkielmissa, joista kertovat lukuisat tekstein varustetut muistiinpanopiirrokset sekä hänen keksinnöissään, jotka olivat kertakaikkisen häkellyttäviä omana aikanaan ja panevat vieläkin ihmettelemään, että onko hän kenties ollut luomakunnan älyllisesti kehittynein yksilö.

Hänen panoksensa niin tieteen kuin taiteenkin alalla hakee vielä tänäkin päivänä vertaistaan ja hänen filosofiset näkemyksensä maailmankaikkeudesta ja ihmisyyden syvimmästä olemuksesta tuovat kiistatta julki hänen neroutensa. siinä mies, jonka lahjakkuuden määrä oli omaa luokkaansa.

Renesanssilahjakkuuden kankaalle maalaamista öljytöistä on paikalle saatu vain kahdeksan kappaletta, mutta hyvä näinkin ja tähänhän on tyytyminen. Aluksi hieman ihmetyttää, kun näistäkin kaksi on toistensa kopioita. Ei kuitenkaan identtisiä, sillä täydellisempään versioon on muutettu Jumalan äidin katsetta ja lisätty se pyhyyden todistava sädekehä. Muutenkin toisessa kuvassa esiintyvät harmahtavat valovaikutelmat ovat saaneet kirkkaamman hehkun. Sommittelulta ja taustoilta kuvat ovat kuitenkin niin identtiset, että moista taituruutta ei voi olla hämmästelemättä. Naispotretti vai pitäisikä sanoa madonnapotretti Pukeutunut enkeli lähettää auterisen ajattoman viestin kaiken kestävästä rakkaudesta, ikuisuudesta ja siitä ymmärtämyksestä joka sulkee maailmat syliinsä.

Mona Lisaa ei näyttelyssä ole, mutta tunnetaanhan se kuva jo muutenkin. Kulttuuritalon alakertaan on järjestetty oman Mona Lisan maalauskilpailu. Että siitä vaan maallista Mona Lisaa maalailemaan, jos on asiaa Tukholman suuntaan.

--Risto Jalonen