Leif Färding

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

"Me olemme niitä ihmisiä, joista te varoititte meitä"

Leif Färding
En tiedä onko lause Leif Färdingin itsensä keksimä, mutta lausetta hän toisti useasti 60-luvun ja 70-luvun yleisötilaisuuksissa. Lefa nautti hätkähdyttämisestä. Tämän periaatteen hän vei loppuun saakka. Leif Färding löytyi Gerbystä Stårbergetin metsästä jäätyneenä huhtikuussa 1984. Vainaja otsalla oli sammunut kynttilä. Lefa oli asettunut hangelle omasta tahdostaan.

Erilainen poika En kuulunut Lefan läheisiin tuttaviin, mutta vaasalaisena tiemme risteilivät usein. Muutaman kerran istuin hänen kanssaan kaljalla Birrassa ja kerran hän vieraili luonani. Asuimme myös Helsingissä samaan aikaan ja tapsimme sattumoisin muutaman kerran. Leif kiinnosti minua persoonana ja nyt vuosikymmeniä jälkeenpäin huomaan, että olen tehnyt hänestä muutamia tarkkoja havaintoja.

Leifin varsinainen hovi koostui vaasalaisista nuorukaisista Reima Luukkanen, Hannu Koivisto ja Bosse Viitanen. Jos aivan oikein muistan, niin samassa seurassa nähtiin myös Ilmari Valkama ja Ari Holtti. Poikien kantapaikka oli vanha ”Birra” Kauppapuistikolla. Tämän lisäksi pojilla oli jonkinlainen kämppä Korsholmanpuistikolla. Muita kokoontumispaikkoja oli ainakin kaupunginkirjaston kellarissa ollut loukko.

Lefa taisi myös käydä kirjaston toisessa kerroksessa sijainneessa ”Psyke”-kirjastossa. Kysymyksessä lienee ollut Vaasan Teosofisen yhdistyksen yksityinen kirjasto ja kokoushuone.


Lefa kiinnitti huomiota jo ulkonäöllään. Hän oli langanlaiha. Ryhti oli veltto ja tavaramerkiksi kohosivat samettihousut, liian suuri villapaita sekä ylipitkä kaulaliina. Itse asiassa kysymyksessä olivat boheemin yleisimmät tunnusmerkit. Lefalla oli myös 60-luvun tyyliin ”enkelinhiukset”. Lefan ääni oli ohut, venyttelevä ja nasaaliin vivahtava. Näiden lisäksi nuoren miehen habitukseen kuului kirjanippu, jota hän kanniskeli kaikkialla mukanaan.

Pääsin pariin otteeseen kurkistamaan nipun sisältöä. Kirjoja tai kirjailijoita olivat ainakin Timo K. Mukka, Herman Hesse, George Iwanowitsch Gurdjeff, Krisnamurti, Lobsang Rampa (Kolmas silmä) ja Aldous Huxley (Sääli uutta sukupolvea). Näistä varsinkin Huxley tuntui kiinnostavan Leiffiä kovasti. Huxleyssä Lefaa kiinnosti erityisesti kirjailijan vapaamielinen käsitys kemiallisista mielenmuuttajista. Paikallinen urbaani legenda kertookin, että Lefa ehti nuoruudessaan kokeilla myös erivärisiä pillereitä.

Tämä jälkimmäinen piirre tuli esille eräänä sunnuntai iltapäivänä Vaasan kaupunginkirjastossa järjestetyssä keskustelutilaisuudessa (aihetta en enää muista) kun Lefa ilmoitti olevansa kaupungin ensimmäinen ja ainoa mods. Käsite oli kaikille läsnä olijoille tuntematon ja keskustelussa mukana ollut Jorma Ojaharju epäili, että Lefa on ottanut vääränvärisen pillerin. Pillereitä tai ei, mutta se tuli henkilökohtaisestikin todistettua, että Lefa pössäytteli hasista, jos vain siihen oli tilaisuus. Helsingissä Muutimme Helsinkiin samana päivä kuusikymmenluvun lopussa toisistamme tietämättä. Tapasimme sattumoisin Vanhan Kellarin rappusilla. Leif sanoi muuttaneensa Helsinkiin, koska halusi runoilijaksi. Lefa saavutti aseman ”Vanhan” kantapöydissä vain muutamassa päivässä. Pian vakiintuneeseen pöytäseurueeseen kuuluivat ainakin Kalevi Seilonen, Pekka Antti Aunus Kejonen, Leo Lindsten, Ahti Susiluoto, Ahti Lavonen ja hänen vaimonsa. Joskus pöytäseurueessa nähtiin myös dandymaisesti pukeutunut Hans Selo ja Jorma Ojaharju sekä tuntemattomaksi jäänyt vaalea Leena. Joskus myös Carolus Enckell ja J.O. Mallander. Muutaman kerran pöytäseurueessa nähtiin myös tummahiuksinen kiltti opiskelijatyttö, josta tuli Lefan vaimo.

Minä en pöytään koskaan istunut, sillä minua kiinnosti siihen aikaan eräs Ylioppilasteatterin näyttelijätär, joka sittemmin saavutti mainetta aikansa radikaalina. Suhteesta ei kuitenkaan sen valmiimpaa tullut.

Myöhemmin Lefa siirtyi arvolleen paremmin sopivaan Kosmokseen, minne aikaisemmin oli siirtynyt myös Jorma Ojaharju. Kosmoksesta tihkuin aina silloin tällöin anekdootteja ”Vanhalle”. Yksi niistää kertoo, että saatuaan uuden kirjansa lämpimäiskappaleen Lefa kiiruhti Kosmokseen ja kertoi läsnäolijoille, että ”Oikeastaan minua ei tunneta runoilija Suomessa lainkaan, mutta Tiibetissä sitäkin paremmin.”

Useimmiten vain tervehdimme kun kohtasimme, mutta emme jääneet juttelemaan. Kerran tapasimme Kirkkokadulla. Lefalla oli kainalossaan paksu nippu anarkistisia lehtiä, joissa oli hänen kirjoituksiaan. Lehdet oli painettu saman kadun varrella sijainneessa ”Tricontin” painossa. Osoite oli muistaakseni Kirkkokatu 2. Koska oli lämmin kevätpäivä, Lefa houkutteli minut läheisessä Pohjoisrannassa sijainneen laivan, Eilan, kannelle ottamaan aurinkoa. Vietimme päivän laiskasti keskustellen. Se olikin viimeinen kerta kun näin Lefan ennen kuin sitten Vaasassa 80-luvun alussa. Vuosi lienee ollut 1971 tai -72.

Takaisin Vaasaan Lefa palasi takaisin Vaasaan joskus 1980-luvun alkuvuosina niin kuin minäkin. Mies oli täysin muuttunut ja tuleva kohtalo oli aavistettavissa. Lefa pukeutui huomiota herättävän konservatiivisesti. Varsinkin kylmään aikaan hänelle oli vaalean keltaruskea pitkä takki, siistit housut ja jalkineet ja päässä turkislakki, jonka mallia kutsutaan kansan suussa ”elefantinvituksi”. Asua täydensi ohut kävelykeppi, jolla Leif miekkaili joskus yksikseen jopa kauppatorilla. Muutama kaupunkilainen sai myös maistaa kepistä jos joutui pahana päivä Lefan maalitauluksi.

Tämän ajanjakson aikana keskustelin yhden ainoan kerran Lefan kanssa. Keskustelu oli lyhyt ja jätti oudon tunteen.. Lefa sanoi jotain sellaista, että näytelmä loppuu pian ja esirippu sulkeutuu, mutta aplodeja ei vain kuulu.. Aavistin että kysymyksessä on jonkinlainen käännekohta, niin kuin sitten olikin.

Hippisukupolven runoilijaksi sanottu Leif Färding (1951-1984) ehti liki kolmetoista vuotta kestäneen uransa aikana julkaista neljä kokoelmaa, viides ja kuudes ilmestyivät postuumina. Esikoiskokoelma, Maailmaa minä rakastan ilmestyi 1971. Luominen 1972, Olen onnen poika 1973, Levoton oksa, keinuva sydän 1977, Ihan kuin ihminen kuuntelisi 1984.

Leif Färding syntyi Gävlessä Ruotsissa 21.5. 51. Hänen kuolinpäiväkseen on merkitty 23.11. 83. Stårbergetin metsästä hänet löydettiin seuraavan vuoden keväällä. Lokakuun 11.päivänä 2001 Stårbergetin metsikköön johtava polku kastettiin Leif Färdigin poluksi.

Valitettavasti en voi elämäkertakirjureille tarjota tämän enempää. Liitän tähän löytämiäni linkkejä Leif Färdingin elämästä.

Tapio Parkkari Vaasa

Leif Färdingin elämästä jäi elämään monia riemastuttavia kertomuksia. Yksi niistä oli kohtaaminen Hovioikeudenpuistikolla. Leif kulki ystävänsä kanssa uppoutuneena keskustelemaan temmpeliherrojen ja kataari -ritareiden kovasta kohtalosta. Vastakkaiselta suunnalta lähestyi aloitteleva reporttteri T.Parkkari, jota kohtaan Leifillä oli kaikesta päätellen jotakin negatiivista latausta. Kun T.Parkkari huomasi uhkaavan tilanteen (Leif juoksi nimittäin täyttä vauhtia eteenpäin ojennettu sateenvarjo tanassa Parkkaria kohti) ja lähti pakoon minkä pääsi. Nopeana juoksijana tunnettu Leif saavutti melko nopeasti Parkkarin eikä Parkkarille jäänyt muuta vaihtoehtoa, kuin jäädä kiertämään lyhtypylvästä. Ei auttanut asiaa Parkkari uhittelut: "Minä varoitan: osaan karatea". Leif mätki jonkin aikaa sateenvarjollaan ja lopetti vasta negatiivisen latauksen loputtua.

Ja juttu on vielä tosi. Tapsa P.


Leifistä
Leif was a good man
Tuulet
Leif
Kirjaston kellarin uusvasemmistolaiset
Keskusteluja Leiffistä
Leif Wikipediassa
Vaasan kaupungin sivut
Färding ja Sylvia koti
Pentti Suksi Lefasta
Sinikka Koskinen Audio