Kuokka ja mummo

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kuokka ja mummo

tiistai 02.07.2013

Pohjalainen

Pyysin hiljattain Facebookin kautta tulevaa romaaniani varten vaasalaisten muistoja suvilahtelaisesta lähiölegendasta nimeltä Kuokkamummo.

Jos joku asiasta tietämätön luulee, että kyse on puutarhanhoidosta kiinnostuneesta ikäihmisestä, hän on väärässä. Kuokkamummo tappoi lapsia.

Saamistani vastauksista päätellen kyse on asiasta, joka oli monelta täysin unohtunut, kunnes se tuli yllättäen puheeksi. Legenda palautti myös mieleen muita 80-luvun Suvilahteen liittyviä asioita, rantojen autiohuvilat ja metsät, jotka tuolloin tuntuivat valtavilta ja pelottavilta.

Kuokkamummon legendan alkuperä on hämärän peitossa. Vaimoni kirjoitti ilmiöstä muutama vuosi sitten ilmestyneessä vaasalaisia aavetarinoita käsittelevässä kirjassaan, mutta hänellekin hahmon syntyhistoria jäi valistuneiden arvailujen varaan. Ei ole yllättävää, että legenda on saanut alkunsa juuri Suvilahden kaltaisessa paikassa. Kyseessä on suhteellisen uusi asumalähiö, joka tunkeutui harvaanasutulle huvila-alueelle. Alkuperäisasukkaiden kesäinen lintukoto täyttyi rakennustyömaista, liikenteen melusta ja metelöivistä lapsi- ja teinilaumoista.

On täysin mahdollista, että joku turhautunut ikäihminen on ajanut pahanteossa olevia lapsia mailtaan kuokka kädessä. Ei urbaani legenda yleensä enempää vaadi. Mutta tämä on pelkkää arvailua.

Kirjailijan näkökulmasta on houkuttelevaa ajatella, että taustalla on jokin synkeämpi tapaus. Niin kauan kuin legendan alkuperä on hämärä, se säilyttää pahaenteisen viehätyksensä.

Lapsille ja varhaisnuorille Kuokkamummon aiheuttamassa pelossa oli osaltaan kyse syyllisyydentunteesta. Tiesimme kaikki vierailevamme rantojen autiotaloissa luvatta, joten hahmossa tiivistyi oikeutetun rangaistuksen pelko. Ajatus siitä, että lapaluiden väliin humahtava kuokka olisi meille kakaroille aivan oikein. Muistan edelleen, kuinka tungeksimme kauhun vallassa rappusia alas, kun joku väitti nähneensä autiotalon komerossa ihmisen jalat tai kuulleensa puhetta.

Kuokkamummo edusti tietysti myös yleisempiä pelkoja. Lapsuudesta puhutaan yleensä valon ja riemun aikana, mutta pienen ihmisen näkökulmasta myös varjot ovat pidempiä.

Lapset tiedostavat, että aikuiset eivät kerro heille kaikkea. Niinpä he kuvittelevat mörköjä ja urbaanilegendoja, joissa elämän pahaenteiset mysteerit konkretisoituvat.

Suvilahden Kuokkamummo oli yhden aikakauden tuotos ja samalla sen kuva. Sellaisen aikakauden, jona kauhukuvasto ei ollut arkipäiväistynyt eikä kännykkä ollut koskaan turvana iltamyöhäisellä metsäpolulla. Kyseessä on myös uhanalainen laji. Urbaanilegendat ovat enää harvoin korostuneen paikallisia. Ne levittäytyvät verkon kautta ympäri maailmaa ja sekoittuvat populaarikulttuurin kudelmaan.

Mutta jos minulta kysytään, kumpi on ollut varhaisnuoruuteni kauhuhahmoista todellisempi, Painajainen Elm Street -elokuvan Freddy vai Kuokkamummo, vastaus on selvä.

Eivät Freddyn raitapaita ja veitsikäsi Suvilahden metsäpoluille sopineet. Jos siellä joku illalla seurasi, se oli Kuokkamummo.

MARKO HAUTALA Kirjoittaja on vaasalainen kirjailija