Kummajainen katukuvassa

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kummajainen katukuvassa

Lähes yksinomaan Setterbergiin ja viime vuosisadan rakennuksiin keskittyvät kuvateokset unohtavat Vaasasta tyystin vesitornin, vaikka sen kulmikas silhuetti hallitsee katukuvaa lähes yksinoikeudella. Kaikki tornin päivittäin näkevät, mutta kenellä on siitä selko?

Tornin syntyhistoriaa valottaa parhaiten Kaupunginarkiston "Kertomus Vaasan kaupungin vesijohdon rakentamisesta v. 1913-15." Kun Vaasaan vuonna 1913 alettiin rakentaa vesijohtoa, tuli ajankohtaiseksi myös painetta alentavan tornin pystyttäminen. Myöntäessään vesijohtotöihin puolen miljoonan lainan Kaupunkien Yleinen Paloapuyhtiö asetti ehdoksi, että vedenpinta tulevassa vesitornissa olisi 55 metriä merenpinnasta, ja että säiliöön mahtuisi 500 kuutiota vettä.

Jo vuoden 1913 aikana tornista laadittiin useita luonnoksia, joista yhtäkään ei kuitenkaan hyväksytty. Koska tornia kaavailtiin näkyvälle paikalle keskelle kaupunkia, päätettiin julistaa "yleinen julkisivukilpailu". Arkkitehtikilpailun palkintolautakuntaan kuuluivat kauppias Erik Hartman ja arkkitehti Bertel Jung. Tuomariksi lupautui itse Lars Sonck. 66 luonnoksesta miellytti eniten veljesten Jussi ja Toivo Paatelan ehdotus, jonka lisäksi valtuusto lunasti kuusi muuta.

Torni aiottiin ensin rakentaa Kirkkopuistikon päähän, vastapäätä silloista W.P.K:n taloa (nyk. Nuorisotalo), mutta tarvittavaa muutosta asemakaavaan ei saatu. Vesitorni seisookin nyt komeasti Kirkkopuistikon varrella, tontilla n:o 25.

Edullisimman urakkatarjouksen tekivät Tampereen Sementtivalimo ja Rautabetoni Oy, jotka sitoutuivat tekemään tornin ja 525 kuutiota vetävän säiliön 113 812 markasta. Vertailuna voidaan sanoa, että tuohon aikaan ruisleipä maksoi 39 penniä kilo.

Julkisivun käsin tehdyt tiilet tuotiin Ruotsista lukuun ottamatta noin kymmenesosaa, jonka valmisti Ylistaron tiilitehdas. Kotimaisia, kalliimpia tiiliä jouduttiin käyttämään, koska ensimmäinen maailmansota katkaisi yhteydet Ruotsiin.

Itse torni valmistui vuodenvaihteessa ja vesisäiliö alkuvuodesta 1915. Säiliön tervaus kuitenkin viivästyi, ja rakennustoimikunta hyväksyi tornin lopputarkastusessaan vasta 14.10.1915. Rakennusurakan lisäksi torniin oli asennettava lämpöjohtolaitteet, sähkö- ja ukkosjohdot, vedenkorkeusmittari sekä putkia ja venttiileitä. Sodan aiheuttama inflaatio nosti hiemanlopullisia rakennuskustannuksia, jotka yhteensä olivat 135 016,67 markkaa.

Myötä- ja vastamäessä

Vesitorni on 72-vuotisen historiansa aikana nähnyt niin hyviä kuin pahojakin päiviä. Ennen kuin kaupungissa oli hälytyslaitteita palovartijat pitivät tornissa ympärivuorokautista vahtia. Ylhäällä oli erivärisiä valoja, jotka ilmaisivat palokunnalle, missä kaupunginosassa tuli kulloinkin oli irti. Sota-aikana torni palveli ilmavalvontapaikkana, jossa hälytyssireenin lisäksi oli it-konekivääri. Nykyään siellä on yksi kaupungin suurtehohälyttimistä.

Näköalapaikkana vesitornia on käytetty moneenkin otteeseen. Sodan jälkeen se oli muutaman vuoden suljettu, mutta kun se eräänä vapunpäivänä taas avattiin, yleisömenestys oli valtava, ja huimapäät jonottivat näkötorniin siinä missä muuallekin tuohon aikaan.

Palontorjunta liittyi kiinteästi vesitornin historiaan sodan jälkeenkin. Halutessaan torniin pääsi kapuamaan, kun kävi ensin silloisessa palokunnassa Kaupungintalossa.

Palokunnassa vieraat kirjattiin tarkkaan, ja lähetti tuli avaimen kanssa opastamaan ylös asti.

- Lähetin posti oli palokunnassa hyvinkin suosittu. Mukavahan työpaikalta oli päästä hetkeksi pois. Ja torniin kapuaminen oli kyllä vaivan arvoista, sillä portaiden keskikohta siinä vesisäiliön tasolla oli siihen aikaan pilkkopimeä. Kun kulki viimeisenä, sai tyttölapsia avittaa ylöspäin takapuolesta työntämällä. Torni oli myös suosittu treffipaikka, muistelee entinen palokuntalainen Yrjö Kivistö.

Torni kuitenkin suljettiin yleisöltä 60-luvun alkupuolella. Turistioppaan työ ei oikein kuulunut palokunnan toimialaan, ja - mitä tärkeämpää- , vanhat puuportaat olivat jo vaarallisen lahot. Portaat kiersivät tornin sisustaa loivana spiraalina, ja niiden sanotaan natisseen uhkaavasti, etenkin kun kiipeäjiä oli kymmeniä. Hissiäkin on sen jälkeen suunniteltu, mutta sen asentaminen on liian kallista.

Renessanssi

Torniin tehtiin vuonna 1975 uudet metalliportaat. Oltuaan vuosikymmeniä vain kaupungin romuvarastona ne 1985 70-vuotisjuhliensa kunniaksi avattiin jälleen. Portaisiin ja näköalatasanteelle piti kuitenkin ensin asentaa turvaverkot. Ensimmäisenä kesänä kävijöitä oli noin 15 000, lähinnä vaasalaisia. Nyttemmin vesitornissa käyvät ovat enimmäkseen muualta. Viime kesänäkin oli ylös kavunnut silti kymmenisentuhatta urhoollista.

Kuvateksti: Harvinainen otos vuodelta 1914. 49-metrinen vesitorni on 20 senttiä pohjoiseen kallellaan. Olematon vesisäiliö ei nykyään riittäisi kaupunkilaisten tarpeisiin kuin muutamaksi minuutiksi, ja sitä käytetäänkin vain paineentasaukseen. (Kaupunginarkisto)

Peku Haapalinna