Klamydia

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Klamydia sai alkunsa syksyllä 1988. Yhtyeen alkuperäinen kokoonpano oli Vesa 'Vesku' Jokinen (laulu ja kitara), Arto 'Artsi' Laaksoharju (basso) ja Toni 'Kape' Pitkäsalo (rummut). Aivan alussa laulajana toimi Apa, jonka känniset sepustukset olivat osaltaan auttamassa yhtyeen syntyä. Apa kuitenkin kyllästyi jo parien treenien jälkeen ja jäi pois.

Vastaperustettu yhtye aloitti ankaran harjoittelun, mutta ehti vanheta vain kymmenisen treenikerran verran ennenkuin pojat marssivat Welmun studiolle äänittämään ensimmäisen omakustanne-EP:nsä 'Heja grabbar!'. Loppu onkin sitten historiaa kuten tavataan sanoa.

Klamydia omin sanoin

Vuonna 88 erään vaasalaisen nuoriskan takapihaa kusivanoilla koristelevat kolme nuorukaista saivat kuningasidean:”perkele, perustetaan kunnon 77-punkkipumppu!” Idea oli niin hyvä, ja promillet niin korkealla, että sen kunniaksi piti luonnollisesti juoda lisää jumalten juomaa ja lauleskella Ratsiaa. Illan hämyyn kaikui sonnivainaan nuotilla, mutta sitäkin suuremmalla tunteella hoilattu: ”Tää ei oo taidetta, tää on rock`n rollia!” Nuo kolme reippaan punk-hengen omaavaa pippelinulkoiluttajaa olivat Arto, Vesku ja Apa.

Aamu koitti vähemmän hellänä krapulan jyskyttäessä kaverusten otsalohkoissa. Veskun kotipuhelin pirisi enteellisen terävästi, tosin soittaja ei ollut yhtään sen tiukemmassa kunnossa kuin vastaajakaan. - Arto terve. Muistaksä mitä eileen sovittiin? - Ööh? Hetken muisteltuaan Veskukin havahtui: ”Niin joo, se bändijutska. Mut eihän meillä oo rumpalii.” Hetken pähkäiltyään kaverukset päättivät soittaa Kapelle, jonka suostutteluun ei kauheita vaadittu. Luurin toisesta päästä kuului sunnuntaisenkarhea ”Joo”.

Ei kai siinä sitten sen ihmeempiä kommervenkkejä ja krumeluureja tarvittu. Nelikko suunnisti treenikämpälle miltei siltä istumalta. Into oli kova, ja krapulakin nuorilla miehillä hellittänyt. Päätettiin, että jokainen ottaa lapasiinsa sellaisen soittopelin, josta vähiten ymmärtää yhtään mitään. Hetken arpomisen jälkeen Veskusta tuli kitaristi, Arto sai basson, Kape istui rumpujen taakse ja Apa suostuteltiin laulajaksi.

Musiikillinen linja oli ”jotain Ramonesmisfitssotkua, johon tungetaan suomipunkkia niin vitusti sekaan.” Lyriikat olivatkin sitten aivan toinen juttu. Treenikämpän lattialta kaivettiin pyörimästä Kapen minirunoja joita herra oli aikansa kuluksi ja muita naurattaakseen skriivaillut. Ensimmäisessä ruutupaperinpalasessa oli runo, joka kertoi kolmesta merimiehestä nimeltään Heikki, Risto ja Allan.

Vesku rämpytteli ja hyräili Apalle muutaman minuutin, ja näytti Artolle otteet, jotka alkoivat ”tosta tokasta mollukasta”. Kappale nimeltään ”Pursiseuran pikkujoulupippalot” näki päivänvalon. Eivät kumppanukset arvanneet, minkälaisen hullunmyllyn tuona pimeäntalvisena sunnuntaina pyöräyttivät käyntiin.

Piisejä syntyi todella tiheään tahtiin. Kape runoili ja Vesku sävelsi. Kumpikaan ei hirveitä aikoja vaatinut, saatikka sitten treenaamista. Tai tottakai tuollainen räpeltäjäryhmä olisi pitänyt sulkea treenikämpälle, eikä ikinä päästää pois, mutta soittotaitohan oli sivuseikka. Pääasia, että kaikilla oli saatanan kivaa ja keskikaljaa piisasi. Apalla ei tainnut kuitenkaan olla tarpeeksi kivaa, koska muutaman treenikerran jälkeen herra ilmoitti jättävänsä ryhmän. Veskun kanssa sovittiin, että lauluhommat kitaran ohella kaatuvat hänen niskaansa siihen asti, kunnes saadaan orkkaan ”kunnon laulaja”.

Lue lisää:

Klamydian MySpace-sivut: