Ero sivun ”Kirjallinen taiteilijamuotokuva - Rajatapaus -teos 2008” versioiden välillä

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
 
(ei mitään eroa)

Nykyinen versio 21. tammikuuta 2009 kello 13.54

Risto Jalonen - palava pensas

Taidemaalari, valokuvaaja, tuottaja, kirjailija ja paljon muutakin. Siinä on yhdelle miehelle käsittämättömän suuri työsarka suoritettavaksi. Hän palaa lieskoin leimuavin kuin palavapensas, joka ei energiatulesta muutu tuhkaksi, kuten monen muun kohdalla on käynyt.

Yrittäjiä on ollut, ovat hetken leimunneet ja sitten sammuneet kun tuuli on käynyt heidän ylitseen. Siinä kaikki, unho tekee omaa työtään. Näin on, mutta Risto Jalonen on kaikessa poikkeus. Vuosien saatossa hänen tulensa roihuaa, mutta jäljelle jää työ ja se on pysyvää.

Hänestä löytyy heimopäällikön verta josta aika tekee esi-isän. Hän on ikuinen partiopoika tai nuorisoliittolainen, komsoli, joka on aina valmis toimimaan. Hänellä on vahva usko, joka nostaa hänet tulevaisuudessa kaupunkimme kaapinpäälle. Aika ei ole vielä kypsä, mutta sekin aika on edessä.


Jalosella on palava halu etsiä, löytää ja etsiä. Sen osoittaa taiteilijaura. Hänessä on terveesti luontaista osallistumisen tarvetta. Taide on hänelle pitkä viiva, joka tulee jostakin, kulkee hänen kauttaan ja häipyy jonnekin. Siinä on väkevää elämän viettiä.

50-vuotinen taival on takana ja vielä hurjasti edessä. Ollaan tien puolessa välissä, mitä tulevaisuus tuo? Kysymys jää odottamaan vastausta. Odotamme mielenkiinnolla viidenkympin villitystä, luomispaloa, joka nuoruuden pyörremyrskyn jälkeen syntyy uudelleen, ehkä vieläkin pahempana. Ja tuloksissa tullan näkemään, sen varmasti tiedän. Ikä on sellainen, että nyt voi jo vastuuttomasti antaa aikaa ja tilaa luovuudelle että taiteelle. Elämän suuret velvollisuudet on täytetty. Jotain tulee tapahtumaan ja emme tule pettymään. Hän saapuu keskuuteemme taas uudelleen tulenliekkinä uusin ideoin, mutta pitkän taideuran tehneen miehen kypsyydellä.


Siitä ensitapaamisesta on kulunut yli 19 vuotta, kun Jalonen tuli toimitukseen puheilleni intoa ja uskoa puhkuen: - Ollaan perustettu kavereiden kanssa Saippuatehtaan tiloihin Ranta-Ateljee, tuu kattoon! Ja katsomaan piti lähteä. Paikalla oli toistakymmentä tuttua taiteilijaa ripustamassa tauluja seinille. Se oli aikansa rohkea idea ja siitä moni ponkaisi itsensä tunnetuksi jo tunnettujen taiteilijoiden kannustamana. Silloin katselin Riston tauluja ja huomasin niissä piilevän taiteellisen idean. Tulevaisuus puhui jo silloin omaa kieltään ja se on puhunut, puhuun edelleen. Uskon hänen tulevaisuuteensa. Nyt entistä kokeneempana, varmempana ja seestyneempänä.

Ehkä tuo seestyneisyys Riston kohdalla on kuvitteellista harhakuvaa, vielä tähän ikään mennessä hän ei ole oppinut kävelemään, se on ollut aina tuollaista puolijuoksua paikasta toiseen paikkaan. Sellainen joka ei tunne Ristoa, voisi sanoa sitä hosumiseksi. Ei, ei se sitä ole! Tulivuori odottaa vain purkautumistaan.

Jalosen kirjallinen kuin taiteelinen tuotanto on yllättävän laajaa. Selailin Heinää elon kirjaa vuodelta 1991, se on varhaistuotantoa ja yllätyin silloisesta tasosta. Myöhemmät teokset Vaasasta ja Pohjanmaasta ovat jo kirjajärkäleitä, joissa on valtava puurtaminen takana. Valvottuja öitä, sovittamista, valitsemista, kokeiluja ja epäonnistumisia ja taas uudelleen yrittämistä. Ja sitten, onnistumisen iloa. Ristossa on jokin sisäinen voima, joka ei salli lannistumista epäonnistumisen hetkellä. Uskon puute Ristoa ei vaivaa, siinä on jotain ihanteellista konservatismia työn tekemiseen ja kunnioittamiseen.


Hänen kirjoistaan ja runoistaan löytyy karhean pinnan alta tavattoman suuri herkkyys. Raavaan miehen karheaa poskea pitkin valuu kuuma kyynel. Nahkatakin alla sykkii lämmin ja herkkä sydän. Mutta eihän sitä oltaisikaan taiteilija ellei tunne sielunsa monologia. Taide syntyy mielen herkkyydestä sekä rajuista pohjan myrskyistä. Siinä pitää olla sibeliaanista tunnelaajuutta ja herkkyyttä. Taiteeseen pitää osata heittäytyä täydellä teholla, muuten asiat jää liian pieniksi ja tehottomiksi. Kirjoissa aukeamia on tarkasteltava taiteellisina kokonaisuuksina, minkä Risto on oivaltanut ja pitää näin kokonaisuuden lankaa hallussaan ja antaa intuition hehkua. Näin hahmottuu sanoma.

Monet mielikuvitushahmot syntyvät kankaalle; taiteilijan tehtävä on vangita ikuisesti tuo katoava hetki. Tuntuu kuin ne samat hahmot asuisivat valokuvassa, siellä jossain kaislikon salaisessa piilossa, jokin silmä tarkkailee hetken tilannetta, kun kesäillan rusko on kauneimmillaan ja luonto herkimmillään. Ihminen suviyössä ja maisema sillanpäälaisessa tilassa.

Olen aina hämmästellyt Risto Jalosen kykyä olla erilainen ja kokeilla uutta. Ikuinen radikaali. Ja osata myös lopettaa, kun aihe ei enää elä. Ja taas rohkeasti tarttua uuteen ideaan.

Nimi Jalonen on enne, näin aina väitetään ja Riston kohdalla se pitää paikkansa. Moni aloittelija taiteilija on saanut hänen kauttaan kimmoketta ja uutta rohkeutta hänen kirjojensa välityksellä. Kun Jalonen on tehnyt taidekirjansa, niin tekijäluettelo on usein massiivinen. Hän antaa auliisti tilaa ilman kateuden tunnetta muillekin yrittää ja monelle se on henkireikä taiteen kivirikkoiselle polulle. Tottakai, jokainen tuo teoksissaan omaa itseään esiin. Kirja tai taideteos antaa mahdollisuuden kriitikoille katsoa syvälle taiteilijan persoonallisuuteen. Jokaisessa teoksessa paljastuu taiteilijan minuus juuri sellaisena kuin se on. Helppo elämä ei anna inspiraatiota. Tunnettu kirjailija Isabella Aliende haastattelussaan sanoi, että vaikea elämä synnyttää taiteen. Sen vuoksi hän yrittää tehdä omien lastensa elämän mahdollisimman vaikeaksi, että heistä tulisi kirjailijoita!

Niistä lähteistä kumpuaa myös Risto Jalosen taide, vaikka hän ei propagoi elämänsä vaikeuksia. Hän vain elää. Hän on aikakautensa lapsi ja työskentelee ajalleen. Tässä teoksessa nähdään elämänkerrallisesti Risto Jalosen työtä taidemaalarina, graafikkona, kirjailijana ja runoilijana aina vuodesta 1978 lähtien.

Kirjojen lukumäärällä Jalonen on nousemassa Vaasan tuotteliaimmaksi kirjailijaksi; tämä on huomion arvoinen seikka. Mies on kipuamassa samoihin lukuihin Artturi Leinosen ja Paavo Alkion rinnalle, eikä loppua ole vielä suinkaan näkyvissä. Tähän asti julkaistujen kirjojen valossa ja niiden tasokkuuden johdosta jään mielenkiinnolla jatkoa odottamaan.

-Pentti Suksi
 asiainhoitaja, Vaasa