Ero sivun ”Katariina Kotomäki: Laulu voitti kiven hiljaisuuden” versioiden välillä

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
 
(ei mitään eroa)

Nykyinen versio 7. tammikuuta 2009 kello 17.17

Runogalleria 2003

ISBN 951-787-178-3

Yliopistopaino / pikapaino, Helsinki


Osaavaa runonkäyttöä

Varsin hieno ja omanlaatuinen kirjoittaja on Katariina Kotomäki, jonka viimeaikaisiin saavutuksiin lukeutuu myös erään sanoituksensa saattaminen Englannin hovin tietoisuuteen. Erinäisissä yhteyksissä on Vaasassa Kotomäen tekstejä, jotka hän on myös itse säveltänyt, kuultu aina silloin tällöin. Ja kyllä niitä saisi vaikka useamminkin joku jossain esittää ja mieluummin aina välillä muuallakin kuin vain hengellisesti suuntautuneissa tilaisuuksissa, sillä Katariinan tekstiannissa on valopilkkuja tarjottavaksi aivan kaikelle kansalle. Kotomäellä on tarinankertojan lahja ja on suorastaan synti, että hän tulee kerrontansa särmikkyyttä väliin tukahduttaneeksi liiallisilla jumaloppien julistuksilla. Jumala on OK, sen voi sanoa pienemmilläkin kirjaimilla ja jättää itse kunkin päätettäväksi miksi näin on. Mutta tietäähän Katariina, että arkirealismista on usein löydettävissä totuus ja todistusvoima: Samat nahkarotsit ohittavat samat raha-automaatit, ja samat unelmat kiiluvat samojen alekamppeitten silmäniskuissa. Kotomäki haluaa myös todistaa huolensa luonnosta ja sen tilasta markkinavoimien ikeen alla: Voi vallanhalua voi sairasta maailmaa! Avohakkuina itkee kuoleva metsä. Kuka sinut parantaa äiti-maa, kuka sydämenlyöntisi tuskat tuntee. miten löydät ikimetsien äärettömän viisauden?

Just niin paitsi, että avohakkuu on kyllä jo tehtaalle tallennettua metsää, mutta jos viereen on pläntti tai isompikin sarka puuvyöhykettä jäänyt, niin sehän siinä itkee, vaikka ei just kuolemassa olisikaan.

- Risto Jalonen