Ero sivun ”Kalevi A. Mäkinen: Merestä kasvaa maa” versioiden välillä

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
 
(ei mitään eroa)

Nykyinen versio 7. tammikuuta 2009 kello 17.36

Kustannus: Studio Kalevi A. Mäkinen 1993

Työryhmä: Tom Westergård, Erkki Peräsalo, Ulla-Maj Träsk ja Kalevi A. Mäkinen

Kuvat ja taitto: Kalevi A. Mäkinen

Kuvasivujen teksti: Tapani Mäkinen

Käännöstyöt: Ruotsiksi Rauha Maijala ja Margareta Södergård

Englanniksi ja saksaksi Leena Kristola

Painotyöt: Hämeen Kirjapaino Oy


Merestä kasvanut maa

Yhteisellä asialla yhteisessä maakunnassa Kalevi A. Mäkisen johdolla armon vuonna 1993

Seinäjokisen kuvaajan Kalevi A. Mäkisen julkaisema kirja ’’Merestä kasvaa maa’’ on taltiointi ajalta jolloin näillä nurkin oli vain yksi maakunta eli Pohjanmaa, jota myös sijaintinsa johdosta Etelä-Pohjanmaaksi kutsuttiin. Joo, elettiin sitä aikaa ennen kuin Seinäjoki keksi yrittää kammeta Pohjanmaan maakunta nimen vain omaan käyttöönsä ja tehdä Vaasasta lähimaakuntineen virallisesti Rannikko-Pohjanmaan. Mutta historiahan sen saneli, että toisin kävi ja Vaasa piti Pohjanmaa nimen ja seinäjokiseten oli tyytyminen Etelä-Pohjanmaahan, mistä taitavat eräät vieläkin olla käärmeissään. Mutta, mutta tässähän taas ennemmin tai myöhemmin ollaan yhtä ja samaa maakuntaa, eikä taida olla vaikea arvata mikä nimeksi jää.

Kirjan julkaisemisen aikoihin Vaasa oli oman maakuntansa keulakuva ja veturi
niin kuin oman lääninsä pääpaikan kuului ollakin ja näin ollen mikäpä olisi
kirjalle soveliaampi aloitus kuin silloisen maaherran Tom Westergårdin vaikuttava 
avausesittely.

Kuvallisella puolella lähdetään liikenteeseen luonnollisesti Vanhasta Vaasasta ja edetään historiaa mukaillen sujuvasti Nykyvaasaan siirtyen. Ja merelläkin mennään. Nuo saaristokuvat on Kalevi muuten laukonut velimiehen, Ari Jalosen veneestä käsin. Vuosisatojen ekologiahistoriaa ajateltaessa Pohjanmaa on vesijättömaata enemmän kuin mitään muuta ja vetäytyyhän se meri vieläkin ja paljastaa yhä uusia moreeni- harjanteita ja tuuppaa kivikkoa keskelle lahdenselkää. Vetäytyessään merestä on noussut hyvin pitkälle koko laaja lakeus ja siksihän täälläpäin niin tasaista on; aivan kuin vanhalla merenpohjalla kuuluu ollakin. Osuvampaa nimeä ei tälle aakeelle laakeelle voisi antaakaan kuin MERESTÄ KASVANUT MAA. Kirjassa kaarrellaan pitkin poikin lakeutta mukana mainittujen paikkojen lisäksi mm. Lapuaa ja Ähtäriä ja luonnollisesti kaupunkikierroksella käydään aina Kokkolassa saakka.

Hieno homma, että Kalevi A. Mäkinen on näin ilmeikkään, selkeän ja 
kuvakerronnallisestikin tosi toimivan kirjan valmiiksi saattanut.

Tällä teoksella on sanansa jopa lääninhistoriaa kartoitettaessa ja se käy vahvana näyttönä siitä, että kokonaiseen pohjalaismaakuntaan tarvitaan juuri tämä entisen Vaasan läänin kokoinen alue.

Hieno duuni. Kiitos Kalevi.

-Risto Jalonen