Joose Tammelin

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jaakko "Joose" Tammelin on sanoittanut ja säveltänyt tiettävästi maailman pisimmän humpan, jonka aiheena on Paavin antama keikka Michelangelolle (Michelangelo Buonarrotti 1475 - 1564). Taiteilijan tuli maalata Vatikaaniin Sikstuksen kappelin freskot. Mielenkiintoinen humpan aihe. Tammelinin teoksen pituus on reilut 30 minuuttia. Tammelin tunnetaan myös eteläpohjanmaan murteen taitaja ja osaaja, joka on mm. kääntänyt Aku Ankkaa pohojalaaselle murtehelle (Isoon taloon ankka, Helsinki Media 1998).

Tammelin tunnetaan kulttuuriin monitoimimiehenä ja rockyhtye Rehupiiklesin keulahahmona. Kaikessa hiljaisuudessa mies on tehnyt myös vakavaa sävellystyötä.

Yli kymmenen vuotta kestäneen sävellystyön tulos, sielunmessu Requiem sai kantaesityksen Vaasan kirkossa keskiviikkoiltana 16. toukokuuta 2007 Vaasan kuorofestivaalin yhteydessä. Sielunmessun kuorona oli 40-henkinen kamarikuoro Psallite. Solisteina lauloivat sopraano Susanne Westerlund ja tenori Tuomas Katajala. Psallite-kuoron johtaja Rainer Holmgård luonnehti Tammelinin Requiemia ranskalaistyyppiseksi musiikiksi. -Sitä on helppo lähestyä, mutta kuoron kannalta teos sisältää todella vaikeita elementtejä.

Joose on toiminut mustasaarelaisen Tuovilan koulun opettajana vuosina 1992-2002 ja asunut Vaasassa Koulukadulla kunnes innostui remontoimaan vanhan kotitalonsa Jalasjärvellä joen rannalla. Joose on myös aktiivinen postimerkkien keräilijä ja toimi usean vuoden ajan Vaasan Filatelistien sihteerinä ennen muuttoaan pois kaupungista vuonna 2002.

REHUPIIKLES on huumoripitoinen rock'n'roll-jazz-kantri-blues-kansanmusiikkiyhtye, jonka musiikki ja show saa haurankaivajankin nauramaan. Nimi Rehupiikles tulee siitä, että aikanaan vanhat isännät ja emännät Etelä-Pohjanmaalla eivät osanneet lausua Beatles-yhtyeen nimeä. ja Rehu-etuliite, viittaa tietysti maatalouteen ja maaseutuun.

Alkuperäinen idea lähti liikkeelle siitä, kun yhtyeen keulahahmo Joose Tammelin käänsi Beatles-yhtyeen sanoituksia etelä-pohjanmaan murteelle. Esim. Hard Days Night oli Koventunpuoloonen ehtoo , Cant Buy Me Love oli Mua flikat ei saa tai I Wanna Hold Your Hand oli Käsikynkkää.

Vuosia on kulunu, levyjä ja keikkoja on tehty ja hullummaksi vain menöö, uus levyki on tulos. Kattelkaa nettisivuja, ostakaa levyjä ja tulukaa keikoolle. Kaikki hulluus ja konhoottaminen kunniaan. Äläkää oloko niin totisia! http://www.rehupiikles.com/bandi.htm


Tämä sivu on minitynkä, vain hyvin lyhyt aiheen esittely.
Voit auttaa Vaasapediaa kirjoittamalla artikkelille kunnon alun.