J.Kangas: Asevelikylä oli kunniavelka

Jussi Kangas

Asevelikylä oli kunniavelka rintamamiehille

Kirjoitus on tiivistelmäosa kirjasta ”Aseveljien perintö”, (Jussi Kangas 1996)

Rintamamiehille luvattiin vuoden 1939 hinnalla maata sodan päätyttyä rintamapalve­lussa menetettyjen vuosien ja siellä suoritetun maanpuolustustyön korvaukseksi. Lupauk­selle oli motiivi, kun muistissa oli vielä hyvin se positiivinen ilmapiirin muutos kun torppa­rit saivat lunastaa vuokra-alueensa omakseen. Sillä jos millä oli nuorta Suomen tasavaltaa yhtenäistävä vaikutus. Tilanne oli sama rintamalla, miesten väliset pohdinnat sodanjälkei­sestä maansaannista merkitsivät positiivisen maanpuolustushengen voimistumista.

Tuskin talvisota oli loppunut . . . .

Suomen Aseveljien Liitto (SAL), joka toimi rintamamiesten "etujärjestönä", otti maakysymyksen ensimmäisen kerran esille jo kaksi kuukautta perustamisensa (4.6.40) jäl­keen. Tuolloin oli jo ajankohtaista sotainvalidien, sotaleskien ja sotaorpojen asuttaminen. Samanaikaisesti ja samansisältöisen aloitteen teki myös Suomen Punaisen Ristin (SPR) invaliditoimikunta. Syksyllä 1941 valtioneuvosto asetti 15-jäsenisen T. K. Jutilan toimikunnan laatimaan ehdotukset asutustoiminnalle sodan päätyttyä. SAL osallistui toimikunnan työhön, vaikka sen osallistuminen oli ristiriitaista. Maansaajien vastapoolina oli maanmenettäjät. Koko sodanaikaisen toiminnan tavoitteena olikin löytää ratkaisut, joilla saavutettaisiin mahdollisimman suuri yksimielisyys. Kun Jutilan toimikunnan ehdotus laiksi alkoi valmistua, oli SAL:n vaatimuksena vapaaehtoisen luovutuksen asettaminen pakkolunastuksen edelle. SAL oli kuitenkin sitä mieltä, ettei vapaaehtoisuus saa tarpeettomasti viivyttää ratkaisuja. T. K. Jutilan toimikunnan työ oli merkittävä pohja sille Tatu Nissilän komitean työlle, jonka valmistelun perusteella Maanhankintalaki 5.5.45 eduskunnassa hyväksyttiin.

Rahaston pohjaksi lakkautetun järjestön varat

Kunnissa työ oli jo kuitenkin lähtenyt liikkeelle heti sodan päätyttyä syksyllä 1944. Vaasassa Vaasan Asevelihuolto ry lahjoitti 5.12.1944 kaupungin rahatoimistoon perustettavaan Aseveljien Omakotirahastoon peruspääomaksi 800.000 markkaa. Kaupunginhallitus nimesi rahastolle hoitokunnan ja sijoitti omana osuutenaan rahaston peruspääomaksi 150.000 markkaa. Rahastoa täydennettiin sitten vuosien varrella kaupungin tontinlunastusrahastosta otetuilla lainoilla, joiden kokonaismäärä vuonna 1953 oli 7 miljoonaa markkaa. Tuolloin olivat asevelijärjestöt Akseli Rodénin toimesta olleet jo yhteydessä kaupungin rakennuskonttoriin. Kaupunki oli siis kiitettävästi toimessa mukana rintamamiesten asuntoasiaa hoitamassa. Kotiuttamisen tapahtuessa pääasiallisesti juuri joulukuun alussa oli ajankohta mitä otollisin: miehet tulivat kotiin keskelle omakotikaavailuja.

Vaasan Kaupunki ei jäänyt odottelemaan valmisteilla olevan Maanhankintalain valmistumista, vaan käynnisti yhteistyössä asevelijärjestöjen kanssa asuntohankkeet. Vaasan Asevelihuolto suoritti viimeisenä tehtävänään keskuudessaan tiedustelun tonttihalukkuudesta ja viritti siten kiinnostuksen. Kun asevelijärjestöt lakkautettiin lailla 25.1.1945, jatkoi hankkeiden kehittelyä Aseveljien omakotirahaston hoitokunta ja sittemmin Asevelikylän rakennustoimikunta. Sopivaa ja riittävän suurta aluetta haettiin yhteistoimin.

Ruutikellarinmäestä Asevelikyläksi

Asevelikylän sijoitus Tammikaivon alueelle päätettiin sen jälkeen, kun rintamamiehet olivat sen hyväksyneet sijaintipaikaksi. Asemakaavoituksessa ei viivytelty, vaan jo 21.12.1945 asemakaava hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa ja vahvistettiin Sisäasianministeriössä 21.3.1946. Ensimmäiset 195 tonttia jaettiin arpomalla jo 25.1.1946. Näin toimien kaupunki nopeutti rintamamiesten asutustoimintaa merkittävästi, sillä Maanhankintalain mukainen rakentaminen Matalaselän (Haapaniemi) alueella alkoi vasta viisi vuotta myöhemmin. Kaupunki pisti ripeästi katurakennustyöt käyntiin, vaikka työvoiman saannissa ja sijoittelussa oli erinomaisia vaikeuksia. Rakentajat pääsivät myös kesällä 1946 tonteilleen, joiden ankarat siirtokiviröykkiöt olivat paljastuneet paksun lumen alta. Seuraaviin tapahtu­miin kaupunki ei ollut syypää, mutta parempien kohteiden puuttuessa joutui kylläkin synti­pukiksi.

Suurin toivein vastaanotettu Maanhankintalaki ja rinnakkainen Rahoituslaki eivät toimineet kuten oli odotettu. Asukkaanottolautakunnat pistivät papereita hyllylle ja pankit viis veisasivat valtion rahoitussitoumuksille. Inflaatio oli ainut joka toimi tehokkaasti: vuo­dessa omakotitalon kustannusarvio kolminkertaistui! Teoriassa lainoituksen olisi pitänyt kattaa 85 prosenttia rakennuskustannuksista, käy­tännössä kattavuus jäi alle 50 prosenttiin. Tämä siksi, että lainaprosentti laskettiin liian pie­nestä kustannusarviosta. Inflaatio oli niin voimakasta, että kustannusarviot karkasivat kä­sistä lainahakemuksen käsittelyn aikana. Lainan saantia rajoitettiin koko ajan tiukemmaksi, tarvittavaa lapsilukua nostettiin, samoin kuin invaliditeettia.

Vastuksia riitti

Rintamamiehet aloittivat kesällä -46 suurin toivein talojensa perustusten kaivun, lai­nojen saannin piti olla selvä. Kesken montunkaivun saatiin tieto, että valtion rahat ovat loppuneet, eikä lainoja saada. Rakentajat masentuivat täysin. Lainatut työkalut palautettiin omistajilleen. Sotainvalidirakentaja kirjoittikin työmaapäiväkirjaansa masentuneena:

1 vaihe loppu. Tiistai 13 p:vä elok. 1946. Kokous kaup. talossa. Lainoja ei myönnetä muille kuin siirtolaisille ja neljän lapsen isille.

Sitten hän purkaa pahaa mieltään kirjeessä kaupunginhallitukselle 15.8.46:

..... .......... Saatuani asuntotontin kaupungilta ja rakennustoimikunnasta 1uvan saatuani, ryhtyivät ystäväni (koska itselläni on invaliditeetin takia oikeassa kädessä 45% työkyvyn menetys) minua auttamaan ja myöskin pidin palkattua työmiestä joiden avulla sain perustustyöt jo valmiiksi. Ja elämän aloittamiseksi teimme jo muitakin valmisteluja hyvän alun innoittamina, joista kaikista nyt on luo­vuttava ehkä pitkäksikin aikaa. Sillä rohkeutta ja innostusta kodin perustamiseen ei ole koska sen hajaantumiseen on aivan yhtä suuret mahdollisuudet............

Mitä nyt neuvoksi? Kaupunki takasi sotainvalidien ja sotaleskien lainan, joten he pää­sivät rakentamisen alkuun lokakuussa 1946. Moni rakentaja hankettaan nopeuttaakseen otti kiinnelainan siinä toivossa, että voi sen maksaa valtion asutuslainalla pois. Rahoituslain mukaan tällainen konvertointi ei ollut mahdollista, vaan asutuslainahakemus hylättiin jos rakentaja oli saanut lainaa muualta. Asevelirakentajat eivät tunteneet sen kummemmin Maanhankintalakia kuin Rahoituslakiakaan, ja katkeruus epäoikeudenmukaisiin ratkaisui­hin oli suuri. Kun kaupunki sitten vuokrasopimukseen perustuen esitti tontinvuokriin 300 prosentin korotusta, kuohui malja yli. Kaupungin viranomaisten kanssa menivät sukset jat­kuvasti ristiin, ja ymmärtämättömyys oli selvästi molemminpuolista.

Toiset väsyivät odottamiseen

Osa asevelirakentajista hylkäsi tonttinsa Asevelikyläs­sä ja jäi odottamaan Maanhankintalain mukaista tonttia Haa­paniemeltä. Näin vapautuneita Asevelikylän tontteja kaupun­ki vuokrasi ”vapaille rakentajille”, siis sellaisille, jotka eivät olleet maanhankintaan oikeutettuja. Asevelirakentajat vas­tustivat tätä ja yrittivät saada aseveljiä palaamaan tonteilleen ja valvomaan oikeuksiaan. Itse asiassa Maanhankintalailla tärkein anti jäi Asevelikylään rakentaneilta saamatta, koska tontteihin ei Asukkaanottolautakunnan päätösten mukaan sovellettu lunastusoikeutta. Perustettaessa Aseveljien omakotirahastoa sen perustajat lausuivat toivomuksen, että Asevelikylän tonteille saataisiin lunastusoikeus. Näin ei vuokrasopimuksissa tehty, ja kun rintamamiehet eivät osanneet vaatia Maanhankintalain 157§ mukaista sovellusta myös vuokratontteihin, katkeruus purkautui kaupungin viranomaisiin.

Valtuusto oli rakentajien puolella

Asevelirakentajat saivat kylläkin oikeutta ”vapaita rakentajia” halvempina tontinvuokrina, kun valtuusto 4.9.1953 päätti heitä koskevan tontinvuokran kiinteäksi vuoden 2006 loppuun saakka. Asevelirakentajien tahallista ja turhaa ärsyttämistä oli virkamiesten jokavuotinen yritys korottaa tontinvuokria valtuuston päätöksestä piittaamatta. Kun vuonna 1978 tehtiin aloite Asevelikylän tonttien omaksi lunastamisesta, oli poliittinen päätös luottamushenkilöiden kesken suhteellisen helppo saavuttaa, virkamiesten jarruttaessa. Virkamiestenjarruttaminen oli käsittämätöntä toimintaa kaupungin etua vastaan, koska Asevelikylästä saatujen vuokratulojen merkitys oli mitätön siihen verrattuna, mitä kaupunki sai lunastusrahoja. Vuokratulo oli vain kolmasosa lunastustulon korkotuotosta.

Aluksi vaikealta tuntunut mutta lopulta yksimielisesti tehty päätös rintamamiesten 50 prosentin alennuksesta lunastuksessa on tarkasteltava sitä kysymystä vasten, tehtiinkö heille oikeutta. Maanhankintalain sovelluksessa Rahoituslain mukainen hinta oli vuodenlopun 1944 hintataso. Asevelikylässä 1981-82 sovellettu asevelihinta oli 12:50 neliöltä. Siitä eteenpäin sovellus on 50 prosenttia kulloisestakin maanhinnasta. Rintamamiehille oma tontti ja rintamapalveluksen huomioiminen lunastushinnassa on todella suurimerkityksellinen. Sitä on monen vaikea ymmärtää, mutta niin se vain on.

Kylä on nyt kunnossa

Asevelikylästä päin asioita tarkastellessa tuntui toisinaan surkuhupaiselta, kun uusia kaupunginosia rakennettaessa murehditaan sitä, jos jokin katujää joksikin ajaksi päällystämättä. Johtuen kaupungin pitkäaikaisesta haluttomuudesta kehittää Asevelikylää, katujen ja muun kunnallistekniikan rakentamista on onnistuttu jarruttamaan viisikymmentä vuotta. Tämänhetkisen tiedon mukaan viimeinen Asevelikylän katu, Venlantie, rakennetaan juhlavuoden kunniaksi vuoden 1996 kuluessa.

Oman lukunsa ansaitsee myöskin tarkastelu kunnallisten palvelujen jakautumisesta kaupunkirakenteeseen. Vaasassakin on totuttu odottamaan, että kaupunki toteuttaa palvelurakenteensa kaikkialle sa­mantasoisena. Jos Asevelikylässä olisi asioihin suhtauduttu siten, meillä ei vieläkään olisi minkäänlaista palvelurakennetta. Maanhankinta- ja rahoituslaista ja niiden soveltamisesta nähtiin että laki oli niiden puolella, jotka seisoivat odottamassa tumput suorina. Välittömäs­ti, jos joku osoitti omatoimisuutta, viranomaiset hylkäsivät hänet. Kunnallisten palvelujen suhteen on ollut vähän toinen juttu. Asevelikylässä on to­tuttu viime vuosina siihen, että puhumisen sijasta toimitaan. Kaupungin viranomaisilla on ollut tekemistä pitäessään asevelikyläläisten omatoimisuutta aisoissa. Kaikissa hankkeissa on kuitenkin lopulta saavutettu yhteisymmärrys, ja kyläläisten omatoimisesti toteuttamat hankkeet ovat siirtyneet osaksi kaupungin palvelurakennetta.

Asukkaat kannattavat omiaan

Niitä pikkupolitiikkoja asevelikyläläiset eivät ymmärrä, jotka luulevat pääsevänsä kyläläisten suosioon vastustamalla heidän tärkeinä pitämiään hankkeita. Erityisen selvästi tämä tuli esille Asevelikylän kouluhankkeessa 1990, jolloin pikkupolitiikkojen toiminta oli todella törkeää. Sitä he vain eivät tienneet, että Asevelikylän erinomaisen tiedotustoiminnan avulla kyläläiset olivat koko ajan tietoisia missä mennään ja osasivat suunnata panokset oikein. Viestin perillemeno näkyi seuraavissa kunnallisvaaleissa.

Vaasan Yliopiston kaksi opiskelijaa tekivät 1994 harjoitustyönään vertailututkimuk­sen Vaasan kolmesta kaupunginosasta, Asevelikylästä, Sundomista ja Ristinummesta. Tutkimuksessa vertailtiin asukkaiden äänestyskäyttäytymistä näissä kaupunginosissa ja samal­la niiden vaikutusta kaupungin hallintoon. Asevelikylän osalta tutkijat päättelevät äänestä­jien luottavan omiinsa ja uumoilevat äänestyskäyttäytymisen muutosta ikäpolvien vaihtues­sa. Niin varmasti käy, on käynyt muuallakin.

Kirjoittaessani Asevelikylän historiikkia minua vaivasi se kielteinen suhtautuminen kaupungin toimiin, mikä Vaasan Rakentajien, myöhemmin Jukolan Rakentajien pöytäkirjois­ta ja kirjeenvaihdosta heijastuu. Sama vaivaa varmaan lukijaakin, mutta kaikki on vain näkö­harhaa. Keskiverto rakentaja pärjäsi kaupungin kanssa pois tiehensä, kaikki kielteinen vain kanavoitui yhdistyksen kautta päättäjien korviin. Kehuja yhdistykselle, sen toimihenkilöil­le tai sen välitettäväksi viranomaisille ei ole riittänyt, eikä ole odotettukaan. Kun ei pahem­paa napinaa kuulu, asiat ovat ilmeisen hyvin.

Yhteishenki on peräisin rintamaoloista

Vaasassa on paljon puhuttu ja ihmetelty Asevelikylän hyvää yhteishenkeä. Asiassa eiole mitään ihmettelemistä. Valtaosalla asukkaita on samanlainen tausta ja arvomaailma, on opittu yhteistyön ja yksimielisyyden merkitys. Yhdistystoiminnan alkuaikoina poliittiset taistelut olivat kiivaita ja toimintaenergiaa kulutettiin sisäisiin kahinointiin yhteistyön ase­mesta. Pian kuitenkin huomattiin, ettei tavoitteita saavutettu, ja puoluepolitiikan sotkemi­nen yhdistyksen asioihin päätettiin lopettaa. Tämä päätös on pitänyt näihin päiviin saakka. On nähty ensiarvoisen tärkeänä, että yhdistyksen hallinnossa on mahdollisimman monipuo­linen poliittinen näkemys; näin on yhteydet ylläpidetty mahdollisimman moneen valtuusto­ryhmään.

Nyt on ollut taas näkyvissä merkkejä poliittisen pelin hiipimisestä yhteisten etujen edelle, siitä varoituksen sana. Viisas ihminen oppii kokemuksesta, on syytä tutustua yh­distyksen viisikymmenvuotiseen historiaan ja oppia siitä, mihin joudutaan jos huuma peittää harkinnan. Yhdistyksen toimihenkilön osallistumisessa poliittiseen toimintaan ei ole mitään pahaa, päinvastoin. Samaten mahdollisimman monien poliittisten suuntausten edustajien osallistuminen yhdistyksen hallintoon on Asevelikylälle eduksi. Kylän asukkaat kyllä osaa­vat päätellä, kuka toimii kylän eduksi ja kuka etua vastaan. Siihen otetaan kantaa vaaleissa, jossa kaikki ovat samalla suoralla.

Mika Waltari totesi lääkäri Sinuhen suulla, ettei ihminen muutu. Asevelikyläläisten on kuitenkin syytä muuttua siinä suhteessa, että kestetään myös menestys. Vaikka kylässä asiat ovat nyt hyvässä jamassa, ei vaikeuksien puuttuessa kannata rakentaa niitä itse, vaan suunnata katseet tulevaisuuteen. Siihen meitä velvoittaa aseveljien perintö.

Väki vähenee ja kylä uudistuu

Asevelikylässä oli enimmillään asukkaita 1960-luvun alussa 2.400. Silloin oli vielä jokainen ylimääräinen huone vuokrattu velkojen lyhennystä varten. Nyt, 1996 kylän täyttäessä 50 vuotta, on asukkaita enää noin 950. Asumisväljyys on merkittävästi lisääntynyt. Asevelikylän asujaimisto uusiutuu myöskin nopeasti alkuperäisten rakentajien poistuessa keskuudestamme taikka muuttaessa keskustan palvelutaloihin. Asevelikylä edustaa edelleenkin tyylikästä ja ryhdikästä sodanjälkeistä jälleenrakennusta, rintamamiesasutusta.