Järjestötalon kellarissa

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Järjestötalon kellarissa

Pääsin Suomen keisarillisesta sotalaivastosta kesäksi 1959 ja palasin Vaasaan. Kaikkialla - ja varsinkin Hietasaaren D-kopin kaiuttimista - soivat Edith Piafin kappaleet La Vie en rose ja No, je ne regrette rien. Ja tytöt olivat kauniita niin.

Pian pääsi siviiliin myös Hemppa Rantala, jonka kanssa olin ryhtynyt kasarmilla nostamaan painoja. Minun nostamiseni olivat vaatimattomat Hermannin tuloksiin verrattuina, mutta en kilpaillutkaan hänen vaan itseni kanssa.

Vanhemmat vaasalaiset muistavat Hempan. Hänen äitinsä on Viivi Pakka, joka on tyttönimeltään Liikala ja alkuperäisiä präntööläisiä. Hän istui kaupunginvaltuustossa useamman kauden.

Hempan kanssa ryhdyimme käymään Palosaaren järjestötalon salilla. Siellä kävivät mm. Puuvillatehtaalla työskentelevä pirun vahva kaveri nimeltä Vesavuori, kisällilaulumestari Jaakko Viklund, joka ei ollut mitenkään heikko hänkään, Simo Vuorinen ja monet muut.

Vuorisen Simpan tulokset olivat omaa luokkaansa. Hänen yhteydessään tavattiin mainita helsinkiläinen ihmelapsi Kari Nuotio, joka herätti huomiota Euroopassakin. Simo muistutti olemuksellisesti sen ajan Tarzan-filmien sankaria, bodaajaa nimeltä Don Bragg.

Laivastosta lähtiessä painoi tomumajani 77 kiloa, mutta punttien kanssa rehaaminen kasvatti ruokahalua ja paino nousi piankin sataan kiloon. Olimme rakennuksella töissä Hietalahdessa ja pyöräilimme kerran kilpaa Hietasaaren- ja Raastuvanoikeuden kadun kulmaan, missä oli avattu ravintola nimeltä Kesti.

Siellä oli Maailman Ihme - Seisova Pöytä! Sai kuulema passeliin hintaan syödä niin paljon kuin jaksoi. Pistelimme Hermannin kanssa toisella vierailukerralla paikat niin siliäksi, ettei edes perunan kuoria jäänyt. Ravintoloitsijarouva pyysi hartaasti, ettemme enää kunnioittaisi läsnäolollamme hänen ravintolaansa. Tämä on ainoa syömisen takia saamani porttikielto.

Tulokseni olivat vaatimattomia; työntämällä sain suorille käsille 95 kiloa ja penkkipunnerruksella 100. Tomumaja oli treenien jälkeen kipeä ja minä kuvittelin, että särky johtui lihasten kasvamisesta.

Eräänä aamuna seisoin ennen töihin lähtöä peilin edessä yläkroppa paljaana ja hauikset jännitettyinä. Äitimuori kulki ohi ja kysyi:

- Näyttääkö hyvältä?

-Aijai, että otti päähän.

Kävin järjestötalon salilla joka päivä, mutta kaikki kaunis loppuu aikanaan. Rantalan Hemppa muutti loppuvuodesta 1959 Helsinkiin. Minä ryhdyin harjoittamaan nyrkkeilyä Seppo Kolkan ja Rauno Österbergin- ja myöhemmin Antero Granholmin kanssa. Mutta se on jo toinen juttu.

Jorma Ojaharju