Huutoniemen kirkko

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Arkkitehdille kirkkorakennukset ovat aina olleet niitä kiinnostavimpiä ja samalla vaikeimpia suunnittelukohteita - onhan Eurooppa jo täynnä vanhoja komeita kirkkoja gotiikan, barokin ym. tyylikausilta.

Funktionalismin tultua Suomeen 1930-luvulla uusi muotokieli haluttiin tuoda myöskin kirkkoihin eikä ainoastaan arkisempiin rakennuksiin. 1937 valmistunut Nakkilan kirkko kuuluu sen kauden onnistuneimpiin. Sen suunnittelija, Erkki Huttunen, on suunnitellut myöskin mm. Vaasan nykyisen Opistotalon (entinen SOK:n konttoritalo).

Sodan jälkeen 40-luvulla oli jostain syystä muotokielen pieni taantuma. Jopa äärirationalisti Viljo Revell oli suunnitellut sellaista mitä me 1950-luvun arkkitehtiopiskelijat nimitimme "korsuromantiikaksi". Sallan kirkkokilpailun olivat voittaneet Sipari ja Eerikäinen vanhaa jyrkkälappeista kivikirkkoa muistuttavalla ehdotuksellaan. Sama Osmo Sipari - Revellin hengenheimolainen - suunnitteli myöhemmin Vaasaan pari onnistunutta ja tiukan funktionalistista koulua.

1950-luvun lopulla monelle paikkakunnalle piti rakentaa uusi kirkko. Yleiset arkkitehtikilpailut kiinnostivat ja osanottajamäärä oli suuri. Itsekin osallistuin n:s kurssin teekkarina pariin. Hyvinkään kirkkokilpailuun -57 tuli yli 100 ehdotusta. Voittaja oli Aarno Ruusuvuori, entinen opettajani Teknillisessä Korkeakoulussa (joka silloin sijaitsi Hietalahden torilla Helsingissä eikä vielä Otaniemessä).

V.-61 valmistunut Hyvinkään kirkko lienee Ruusuvuoren kolmesta kirkosta komein. Mutta -64 Huutoniemelle Vaasaan valmistunut kirkko on mielestäni melkein samaa luokkaa. Eli Tapiolan kirkkoa, kolmatta työtä, kiinnostavampi.

On toisinaan tuntunut siltä, etteivät vaasalaiset vieläkään ole omaksuneet yli 40 vuotiasta "betonibrutalismia" edustavaa rakennusta. On tietysti myönnettävä että kehitysoptimismia huokuvalla 60-luvulla raakaan betoniin seinämateriaalina uskottiin liian sinisilmäisesti. Kun vuodet kuluvat vesi ja lumi jättävät jälkensä. Harkitsemattomilla uusilla materiaaleilla karun, mutta veistoksellisen rakennuksen ilmeen voisi perusteellisesti muuttaa.

Onneksi seurakunnan päättäjät ovat tämän tajunneet ja tarpeelliset korjaukset on tehty rakennuksen luonteen mukaisesti.

Asko Halme