Astor

Vaasapedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kuva: Johan Hagström

Hotelli-ravintola Astorista voidaan käyttää huoletta sanaa legendaarinen. Vaasalainen kaupunkilegenda kertoo, että jatkosodan aikana jossakin Astorin huoneessa olisi ollut salainen tiedustelukeskus, jossa toimi herra nimeltä Thorolf Kyrre.

Astoriin liitetään myös rahamiehet ja - pirtumiehet. Astorin iloisessa ja kodikkaassa ilmapiirissä viihtyivät myös kaupunginteatterin näyttelijät, kuvataiteilijat ja kaupungin homopojat. Kaikki sulassa sovussa. H-pojilla oli oma pöytä ja taiteilijoilla omansa: pitkä seinänvieruspöytä. Tätä varsin kirjavaa seurakuntaa täydensivät muutamat legendaariset herrasmiesjuopot.

Astor muuttui kuitenkin 80-luvulla uuden omistajan myötä. Uusi omistaja halusi kerralla muuttaa ravintolan imagon mutta ei siinä onnistunut. Kantaporukka kaikkosi kun vanhaan jopa arvokkaaseen ympäristöön tuotiin pohjalainen pitopöytä, joka oli tietysti epäonnistunut manööveri.

Valkoisten pöytäliinojen klassinen Astor ei uuteen aikaan mahtunut.

Nykyisellään Astor on lähinnä liikemieshotelli.


Kirjoita lisää ja korjaa mahdolliset virheet.