Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Vaasan ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely koululaisille auki torstaihin

Vaasan ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely koululaisille auki torstaihin

Vaasan ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskysely

koululaisille auki torstaihin asti

Vaasassa 3. ja 5.-luokkalaisilla sekä 7. ja 9.-luokkalaisilla on vielä torstaihin asti mahdollisuus vastata Vaasan kaupungin Ruokapalveluiden asiakastyytyväisyyskyselyyn Wilmassa. Kyselyyn vastataan koulupäivän aikana.

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset otetaan huomioon, kun suunnitellaan tulevan lukuvuoden ruokalistaa. Kyselyn tuloksia käytetään myös toiminnan ja reseptien kehittämiseen sekä ruokailutilanteen parantamiseen

Asiakastyytyväisyyskysely tehdään joka vuosi, ja se suunnataan senioreille, koululaisille ja toisen asteen opiskelijoille vuorovuosina. Tänä vuonna kysely tehdään 3. ja 5.-luokkalaisille sekä 7 ja 9 -luokkien oppilaille. Lapset voivat vastata kyselyyn 24.3. saakka.

Ruokalistat suunnitellaan vuodeksi kerrallaan, kertoo ruokapalvelujohtaja Kirsti Mylläri.

Ruokien valinta perustuu valtion ravitsemusneuvottelukunnan ravitsemussuosituksiin, kaupungin toimielinten valtuuston ja lautakuntien asettamiin taloudellisiin vaatimuksiin, asiakastyytyväisyyskyselyihin sekä päätökseen sokerin vähentämisestä lasten ja nuorten ruokailussa. 

Vaasassa kouluruoan elintarvikekustannusten osuus on n. 1 euron / ateria / henkilö, joka on valtakunnallista tasoa, kertoo Mylläri.

Myllärin mukaan kaikki ruokailuissa käytettävät maitotuotteet, lihat ja marjat ovat kotimaisia. Lisäksi paikallisia lähituotteita ovat leipomotuotteet ja perunat. Vihanneksissa ja hedelmissä suositaan kotimaista aina, kun se on mahdollista.

Myös ruokailuissa näkyvät vuoden juhlahetket. Laskiaisena tarjolla on laskiaispullat, vappuna munkkeja. Mämmiä syödään pääsiäisen kunniaksi ja itsenäisyyspäivän aatoksi on valittu lihaisampaa ruokaa listalle, sanoo Mylläri.

asan Ruokapalvelut on Vaasan kaupungin nettoyksikkö, joka valmistaa ja tarjoilee ruuat päiväkodeissa, kouluissa sekä senioritaloissa. Arkipäivisin valmistetaan 12 000 lounasta. Keittiöitä on 52 kappaletta, joista 16 on valmistuskeittiöitä ja 36 palvelukeittiöitä. Lisäksi alueella toimii jakelukeittiöitä. Vuoden 2015 Ruokapalveluiden talousarvio oli 12,6 miljoonaa euroa. 

Kuva: googlaeakuvahaku

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa