Vaasan levymessut

Vinyylin lumo -Vaasan levymessut

Kimmo Köykkä Vaasan Levymessut”.

Vaasassa järjestetään äänilevymessut lauantaina 14. tammikuuta. Paikkana on ravintola Olympic. Messut järjestää Kimmo Köykkä. Köykkä kerää itse mm. Spiral Vertico-levyjä, koska niitä ei ole paljon liikkeellä. Kiinnostus on herännyt vasta vime aikoina.

Messuille on ilmoittautunut runsaat 20 myyjään eli levyjä on tarjolla yli 70 metrin matkalla.

-Messut painotuvat käyttetyihin vinyyleihin mutta mukana on myös käytettyjä ct:tä suuren kysynnän vuoksi ja myös jonkin verran musiikki-dvd:tä. Tyyleissä ovat mukana kaikki tärkeät tyylit. Tavaraa on nyt niin hyvin että kannattaa tulla kauempaakin. Messuilla on myyjiä, jolla on todellisia herkkupaloja. Tämä perustuu ennakko-odotukseen ja kokemukseen.

-Minulla ei ole kuitenkaan etukäteen minkäänlaista tietoa levuylistoista. Minusta messujen luonteeseen kuuluu että löydöt tehdään paikanpäällä. Löytämisen ilo on osa meassustapahtumaa. Vihjeeksi Köykkä sanoo, että messuilla on myynnissä mm. Radio Vaasan promo-cd.itä.

Messut alkavat kello 10.00 ja päättyvät kello 16.00.

Kimmo Köykkä
-Aloitin itse keräämisen 16-17 vuotta sitten kun halusin saada nuoruusajan levyjä eli suomi-punkkia. “Pienenä” ei ollut varaa ostaa kuin kasetteja ja äänittää niille. Nyt isompana kun on jo omaa rahaa, haluan saada alkuperäiset levyt itselle. Harrastus on nyt edennyt niin pitkälle että kerään myös progreassiivista rockia ja raskasta heviä.

-Olen pysyny uskollisena vinyyleille. Minulla on sellainen tunne että vinyylien kulta-aikana myös kansien tekemiseen kiinnitettiin yhtä paljon huomiota kuin itse levyn. Kansitaide onkin yksi mielenkiintoni kohteista. Esimerkiksi avautuvat kannet mahdollistivat tehdä todellisia taideteoksia. Tähän ei cd:den kannet kykene. Muita kiinnostuksen kohteita ovat kuvalevyt ja värivinyylit ja jopa keaskiöt. Kerään mm.Spiral Vertico-levyjä

Messujen takana on Köykän mukaan paljon aatteen paloa

-Minusta Vaasan kokoisesa kaupungissa pitää olla levymessut.. Tämän kertaiset meassut on suunnattu nimenomaan keräilijöille. Tästä syystä massuille on pieni euron sisäänpääsymaksu, Tällä ehkä hiukan hillitään heangailijoita. Sisäänpääsumaksu menee suoraan Vaasan tyttöjen Platax ja Kvartsit valmennus ryhmille. Paikka on ilmainen. Pöytämaksutkin menevät lehti-ilmoitukseen., joten jäljelle jää tekemisen ilo.

-Minun palkkani on hyvä mieli ja se että saan uusia levykontakteja ja touhuta sellaista mistä ise tykkään, sanoo Kimmo Köykkä.

Keskustelu jatkuu foorumissa:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa