Home / Energiakeskittymä /
Vaasalainen Vacon tanskalaisille

Vaasalainen Vacon tanskalaisille

Tanskalaiset ostivat Vaconin

Suomalaisen taajuusmuuttajavalmistaja Vaconin ostanut tanskalainen Danfoss haluaa kaupan avulla laajentaa tuotevalikoimaansa ja vahvistaa osaamistaan.

Danfossin tekemä ostorarjous Vaconista on kuitenkin alhainen, joten voi pitää yllättävänä, että Vaconin hallitus on yksimielisesti päättänyt suositella osakkeenomistajille ostotarjouksen hyväksymistä, arvioi Vaconia seuraava analyytikko.

Vaconin osakkeenomistajille tarjotaan 34 euroa osakkeelta. Kokonaisuudessaan Danfoss on valmis maksamaan Vaconista noin miljardi euroa.

Vacon valmistaa taajuusmuuttajia, jotka säätelevät erilaisten moottoreiden pyörisnopeutta. Kun moottoria voidaan taajuusmuuttajan ansiosta käyttää prosessin tarpeen vaatimalla nopeudella, säästyy energiaa.

Vaconin isoja kilpailijoita taajuusmuuttajamarkkinoilla ovat ABB ja Siemens.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle
http://tiny.cc/eqn2lx

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa