Home / Energiakeskittymä /
Vaasa tutkimuksen ja kehittämisen kärkijoukossa
 

Vaasa tutkimuksen ja kehittämisen kärkijoukossa
 

Vaasa tutkimuksen ja kehittämisen kärkijoukossa

Vaasassa panostetaan Suomen kuudenneksi eniten tutkimukseen ja kehitykseen. Yritysten T&K-panostusten kasvun ansiosta Vaasan seutukunta nousi ohi Jyväskylän vuonna 2013.

Vaasan seutukunnan kaikki T&K-panostukset ovat yhteensä 196,3 miljoonaa euroa. Yritysten osuus on 164 miljoonaa.

Seutukunnan T&K-panostusten voimakas kasvu viime vuosien aikana on tapahtunut ennen kaikkea yritysten ansiosta. Kasvua on kuitenkin myös julkisella sektorilla, jossa varsinkin korkeakoulujen T&K-henkilöstön määrä on kasvanut voimakkaasti.


Energiakeskittymä tärkein syy panostusten kasvuun

Tärkein syy T&K-panostusten kasvuun Vaasassa on seudun energiakeskittymä. Energiakeskittymän 140 yritystä työllistää 10 000 työntekijää, joista 1 000 tekee kehitystyötä.

Vaasan seutukunnan yritysten T&K-panostukset kasvoivat toiseksi eniten 20 suurimman seutukunnan joukossa vuosina 2005−2013. Vaasan yritysten panostusten kasvu, noin 101 miljoonaa euroa, oli suurempi kuin Oulussa, jossa panostukset kasvoivat noin 90 miljoonalla eurolla. Vain Helsingin seutukunta on Vaasaa edellä.

Tilanne Vaasassa on positiivinen, sillä valtakunnallisesti niin yritysten kuin julkisen sektorin T&K-toiminta supistui selvästi vuonna 2013. Pelkästään vuonna 2013 yritysten panostukset kasvoivat yli 11 miljoonaa euroa Vaasan seutukunnassa, mikä oli toiseksi eniten. Samana vuonna kasvua oli vain viidessä seutukunnassa 20 suurimman seutukunnan joukossa, kertoo erityissuunnittelija Jonas Nylén.

1 612 työskentelee tutkimuksen ja kehityksen parissa

Kun tarkastellaan tarkemmin Vaasan seutukunnassa tutkimuksen ja kehityksen parissa työskenteleviä henkilöitä, on seutukunnan T&K-henkilöstömäärä Suomen seitsemänneksi suurin (1 612 henkilöä). Yrityksissä työskentelevän T&K-henkilöstön määrä on maan kuudenneksi suurin ja julkisella sektorilla yhdeksänneksi suurin.

Vaasan seutukunnan koko T&K-henkilöstö kasvoi 587 henkilöllä vuosina 2005−2013, mikä oli kolmanneksi eniten 20 suurimman seutukunnan joukossa. Vaasan seutukunta on väestöltään 11. suurin seutukunta.

Tilastotiedot perustuvat yrityksiltä, yliopistoilta, yliopistollisilta keskussairaaloilta ja ammattikorkeakouluilta sekä valtion tutkimuslaitoksilta ja muilta julkisen sektorin organisaatioilta saatuihin tietoihin. Lähde: Tilastokeskus

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

WasaGroup on maan nopeimmin kasvava kiinteistö- ja rakennusalan konserni

WasaGroup-konserni on Suomen nopeimmin kasvava kiinteistö- ja rakennusalan konserni. WasaGroup-konsernin liikevaihto kasvoi 66,5 prosenttia vuonna …

Vastaa