Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Vaalibussi ja ennakkovaalit

Vaalibussi ja ennakkovaalit

Vaalibussi Waltteri aloitti kiertueensa Sundomista ja klo 15 jälkeen se oli bongattavissa Suvilahden ostoskeskuksen parkkipaikalla.

Waltteri walloitti waasalaiset

Tekniikasta vastaava Stefan Neuman (kuvassa vasemmalla) kertoo, että Sundomissa kävi ennakkoäänestäjiä 51. Klo 16 aikaan oli Suvilahdessa käynyt mobiiliuurnalla yli 60 ja ennen klo 20 odotetaan vielä satakunta lisää.

Helena Ahvenniemi, Suvilahdesta, pitää Waltteria hyvänä ideana. Tänne voi tulla ihan näin iltalenkin yhteydessä, ei tarvitse mennä keskustaan asti äänestämään, kertoo Ahvenniemi. Tämä on hänelle ensimmäinen äänestys Waltterissa. Kuljettajana toimii (taustalla) Vesa Pouttu.

Jiii.

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa