Home / Videot / Uusi single Olli Orrenmaalta

Uusi single Olli Orrenmaalta

Olli Orrenmaalta uusi single

Julkaistu 5.8.2016

Tässä biisi, jossa 60-luvun hammond- ja kitarasoundia

Pitkänlinjan muusikko, laulaja, lauluntekijä ja radiotoimittaja Olli Orrenmaa julkaisi uuden singlen, Joka päivälle on oma laulu.

”Niin paljon on aihetta lauluun”, lauloi jo Repe Helismaa aikanaan. Veikko Lavi puolestaan muotoili ajatuksen sanoilla ”Jokainen ihminen on laulun arvoinen”. Olli Orrenmaan kappale jatkaa samalla teemalla muistuttaen kuulijaa ihmiselämän jokaisen päivän ainutkertaisuudesta.

Kappale on nykyaikaisin studiotekniikoin tuotettu retrohenkinen iskelmä, joka kunnioittaa 60luvulta tunnettuja Hammondja Telecastersoundeja. Myös itse julkaisumuoto eli single henkii 60-lukua, jolloin artistit tekivät ennen kaikkea sinkkuja radiosoittoon, jättäen kokopitkät albumit toiselle sijalle.

Aiemmin Olli Orrenmaa on julkaissut kolme pitkäsoittoa, useita sinkkuja sekä saavuttanut menestystä muun muassa Tangomarkkinoiden sävellyskilpailussa ja

Tapsan tahdeissa.

Ville Orrenmaa

tuottaja

Yhteystiedot ja haastattelupyynnöt:

Olli Orrenmaa

olli.orrenmaa@hotmail.com

Joka päivälle on oma laulu

säv. san. sov. Olli Orrenmaa

Miksaus: Midas Studios

Masterointi: Studio 57

Äänitys: Olli Orrenmaa

Tuottaja: Ville Orrenmaa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Vaaliehdokkaat Vaasan kauppatorilla 25.03. 2017

Vaasalaiset vaaliehdokkaat ottivat lauantaina 25.03. 2017 innokkaasti kontakteja äänestäjiin ja päin vastoin.  Keskustelu lainehti pienistä …

Vastaa