Home / Tapahtumat / Uusi näyttely taidekäytävässä Vaasassa

Uusi näyttely taidekäytävässä Vaasassa

Taloja, puita ja vähän muuta
– jälkiä ajassa

Gunilla Lång-Kivilinna & Ann-Britt Aspholm
3.–31.10.2013

 

Vaaasan kaupungin kirjaston taidekäytävän teemaanäyttelyä me pikkuserkut ja lapsuudenystävät olemme suunnitelleet viisi vuotta. Vihdoinkin se toteutuu. Istuuduin metsään piirtämään puita joista olen nauttinutkaksikymmentä vuotta.

Olen katsellut ja ihmetellyt niitä, joka valossa ja säässä. Olinajatellut tekeväni kollaaseja ja tulihan näistä jotain siihen suuntaan. Piirtämäni puutleikkasin irti värjätystä paperista. Samaan aikaan eläydyin valon maalaamiseen, vähänsamalla tavalla kuin kolmekymmentä vuotta sitten Vapaassa taidekoulussa. Näistä kahdesta tuli yhtä ja sitä mitä nyt näette.

Ann-Britt Aspholm

Työni ohella olen aina, kun aika on antanut myöden valokuvannut, piirtänyt ja maalannut tauluja. Viime vuosina taidegrafiikan tekeminen on kiinnostanut yhä enemmän.

Aiheeni liittyvät usein jollain tavalla rakennuksiin. Tällä kertaa rakennusaiheiset kuvani ovat dokumentoivia. ”Jokaisella rakennuksella on tarina kerrottavana” on sarjani teemana. Kuvaan arkisia rakennuksia.

Ajatukseni on herättää kysymyksiä siitä mikä on arvokasta. Vastapainona esittäville kuville esillä on sarja monotypioita, joissa olen antanut väreille vallan. Sarjan nimeksi olen valinnut ”hetkiä maisemassa”.

Gunilla Lång-Kivilinna

Taidekäytävä Teema
Vaasan kaupunginkirjasto, Kirjastonkatu 13

About Toimitus

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa