Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Tolppanen kannattaa ajoneuvoveron tasavertaista korotusta

Tolppanen kannattaa ajoneuvoveron tasavertaista korotusta

Tolppanen kannattaa ajoneuvoveron

tasavertaista korotusta

Kansanedustaja Maria Tolppasen (ps) mielestä ajoneuvoveron kaavailtua korotusta tulee tarkastella uudelleen.

Ajoneuvoverolakia ollaan uudistamassa lähiaikoina. Ajoneuvoverolakia muutettaisiin korottamalla ajoneuvoveron perusveroa kaikilta henkilö- ja pakettiautoilta 36,50 euroa vuodessa. Vuodesta 2016 lähtien ajoneuvoveron määrä on 70 euroa vuodessa, jos hiilidioksidipäästö on 0 grammaa kilometrillä ja 618 euroa, kun päästö on 400 grammaa tai enemmän.

– Tämä tarkoittaa sitä, että vanhempi mallisten autojen, joiden hiilidioksidipäästöt ovat suuremmat, omistajat joutuvat maksamaan huomattavasti korkeampaa ajoneuvoveroa, Tolppanen sanoo.

Esitetty ajoneuvoveron korotus kohdistuu suoraan pienituloisiin henkilöihin sekä niihin autonkäyttäjiin, jotka työn tai pitkien matkojen vuoksi joutuvat ajoneuvoa käyttämään.

– Esimerkiksi hyvin monilla senioreilla ja pienituloisilla on käytössään vanha auto. He tarvitsevat autoaan esimerkiksi kauppa-, posti- ja apteekkikäynteihin. Ajokilometrejä kertyy usein vain muutama tuhat kilometriä vuosittain. Näillä ihmisillä ei ole varaa ostaa uutta, eikä välttämättä käytettyäkään uudemman mallista autoa, Tolppanen toteaa.

Ajoneuvoveroa kaavaillaan korotettavaksi lineaarisesti ylöspäin. Ajoneuvoverolla on myös tärkeä ohjausvaikutus, sillä se suosii vähäpäästöisempiä autoja alemmin veroin.

– Näin ollen vanhan mallisen auton omistajalla vero nousisi huomattavasti ja samalla hyvätuloisen henkilön omistaman uuden auton ajoneuvoveroa ei korotettaisi lainkaan, Tolppanen sanoo.

Tolppasen mukaan useimmilla uusilla autoilla ajetaan useita kymmeniätuhansia kilometrejä vuosittain. Nämä autoilijat autoineen kuluttavat huomattavasti enemmän tiestöä ja kasvattavat hiilijalanjälkeä monikymmenkertaisesti enemmän kuin vanhoilla autoilla ajelijat.

Tolppanen on tehnyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen siitä, mitä hallitus aikoo tehdä, että tämä epätasa-arvoinen ajoneuvoveron kaavailtu korotus korjataan.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa