Home / Kolumnit /
Tapani Vieri – Mitä hyvää maahanmuuttajista

Tapani Vieri – Mitä hyvää maahanmuuttajista

Paljon kirjoitetaan kirjoituksia, että emme tarvitse maahanmuuttajia. Mitä me sitten olemme. Jokainen lappilainen, joita voisi sanoa ainoaksi alkuperäiskansaksi, he voisivat sanoa että olemme maahanmuuttajien jälkeläisiä.

Ainakin isänpuolelta olen sukuni perusteella maahanmuuttaja. Olemme tietenkin muutama sata vuotta asustelleet tässä Pohjanaan rannikolla mutta lähtökohta taitaa olla Ruotsi ja jos vielä kauemma halutaan mennä ehkä Saksa Ranska.

Onko minulla oikeus n. 400 vuoden perusteella sanoa en ole maahanmuuttajien sukua. Ehkä on, ehkä ei. Miten sitten Suomen teollisuuden rakentajat mistä he ovat tulleet, Pohjoismaista, Euroopasta Venäjältä. Olkoonkin että teollisuus on sitten jalostunut täällä puurtajien tahdosta. Alkuperäiset ideat ovat kuitenkin tuontitavaraa.

Olisin kovasti varovainen arvostellessani maahanmuuttajia, siinäkin väessä on todella viisaita ja fiksuja ajattelijoita. Kun keksin keinon saada heitä ajattelurinkiin eli kehittämisrinkiin tulen tekemään sen. Se että emme ennakkoluulojemme takia ole pystyneet paremmin kotouttamaan (hyödyntämään) heitä ei liene heidän syynsä.

Ehdotankin että alamme miettiä, miten me paremmin voisimme auttaa heidän elämäänsä ja sijoittumistaan Suomen ennakkoluuloja rasitteenaan kantavaan yhteiskuntaan. Positiivisuus luo enemmän energiaa, ja tiedän että se kannattaa.

Olemme käynnistäneet uuden positiivisuus myllyn. Se on ns. Coutsi-palvelu. osoite on www.Coutsi.fi Haluamme olla kehittämässä yrittäjien kanssa positiivista ajattelua. Siinä nuorten työllistämisen on tärkeällä sijalla, olen huomannut monesti että oikeanmääräisen vastuun antaminen kasvattaa ihan uskomattomia tuloksia.

Matti Ala-Huhta oli sparraamassa Vaasassa asiaa, todella hyviä ajatuksia. Pohjalainenkin kirjoitti ”vastaan sanomattomia” ihan hyvä termi asialle.

Tällaista tänään

Tapani Vieri

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa