Home / Tapahtumat /
Supersuosittu Elonkerjuu Vaasaan

Supersuosittu Elonkerjuu Vaasaan

Supersuositut suomipopparit Vaasaan

Vaasan keikkasyksy huipentuu Elonkerjuun suurkonserttiin Rewell Centerissä.

La 29.11.2014

Elonkerjuun juuret ovat Teuvan maaperässä ja pelimannimusiikissa. 2000-luvun alussa puskaradio alkoi kohisemaan bändistä, joka soittaa pohjalaista perinnemusiikkia nuorekkaalla otteella ja jonka tiivistunnelmaiset konsertit jättävät yleisön haukkomaan henkeään.

Kokemuksen karttuessa yhtye alkoi kirjoittamaan laulunsa kokonaan itse ja suomipop-vaikutteet korostuivat – kansanmusiikkijuuria kuitenkaan unohtamatta.

Valtakunnallisen läpimurtonsa Elonkerjuu teki vuonna 2006, kun ”Maailma on renki” -albumi myi platinaa. Seuraavat pitkäsoitot ”Tuhannen riemua” (2007) ja ”Tänään ei huomista murehdita” (2009) myivät yhteensä lähes 200 000 kappaletta ja singauttivat Elonkerjuun suomipoppareiden ehdottomaan eliittiin.

Tänä päivänä bändikämpän seinältä löytyy hyllymetrikaupalla tunnustuspalkintoja, kuten kaksi tuplaplatina-, kolme platina- ja neljä kultalevyä. Yleisöäänestyksellä valittavan suosituimman kotimaisen artistin Emma-patsaan Elonkerjuu on saanut peräti kuusi kertaa.

Syyskuussa 2012 julkaistu ”Hehkuva rauta” -albumi on Elonkerjuun toinen albumi laulajanvaihdoksen jälkeen ja kaiken kaikkiaan kahdeksas studioalbumi. Tammikuussa 2012 remmiin hypännyt solisti Juha Lagström on lunastanut paikkansa yhtyeen fanien sydämissä, ja hänen panostaan kuullaan uutuuslevyllä sekä sävellyksissä että sanoituksissa. ”Hehkuva rauta” nousi julkaisuviikollaan suoraan Suomen virallisen listan ykköseksi.

Elonkerjuun Vaasan-keikka järjestetään Rewell Centerin tapahtumatorilla, jossa on tilaa näyttäville lavarakennelmille ja tuhatpäiselle yleisölle. Yhtyeen lämmittelijöiksi on kiinnitetty kaksi paikallista bändiä: popin ja progen välisiä maastoja mittaileva, jalansijaansa vauhdilla kasvattava Unia sekä suosituimpia suomirock-covereita vimmaisesti soittava Wetokoukku.

INFO

Elonkerjuu + Unia, Wetokoukku

La 29.11.2014

Rewell Center, Ylätori, Vaasa

Ovet aukeavat klo 22.00

Ennakkoliput 13 € (+ toim.maksu 1,50 €) Studio Ticketistä

Lippu ovelta 15 €

Ikäraja 18 vuotta

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa