Spelleman Hansen

Kuvat: Johan Hagström

Jokakesäienen hassu posetiivari Spelleman Hansen on rantautunut taas Vaasaan. Soittoniekka on täällä enää pari päivää, joten uudeleeenkäynnin varmistamiseksi on syytä pudottaa pari kolikkoa mukiin.

Hassu posetiivari taas täällä

Keskiviikkona seisoi perinteinen posetiivinsoittaja Hovioikeudenpuistikon reunalla Cittarin lähellä. Olipa mukava yllätys! Ihmisten ilmeet menivät laakista hymyyn kun ohi kulkivat. Jotkut pysähtyivät hetkeksi ja laittoivat kolikon palkkioksi emaloituun ja kuluneeseen kaffipannuun. Hetken seurattua, oppi kuulemaan kuka laittoi tuplaeurosen ja kuka viissenttisen.

Soittaja hymyili aina yhtä tyytyväisena. Lapset ja nuoret seurasivat sekä yllättyneinä että iloisina. Eipä ole mikään jokapäiväinen asia että näkee ja kuulee oikean posetiivarin. Apinan sijasta musiikin mukana tanssi pieni nalle, joka aina muisti kiittää kolikonkilinän jälkeen.

Musiikkikappaleet vauhtuivat vauhdissa kuin paremmassakin diskossa. Repertuaarissa oli 11 kappaletta. Niitten joukkoon ei mahtunut Matti ja Teppo eikä myöskään Sturm und Drang. Sen sijaan soi posetiivin pilleistä muita tuttuja säveliä, kuten esimerkiksi Santa Lucia.

Spellemann Hansen

Spellemann Hansen on kiertänyt kaikki Länsi-Euroopan suuret kaupungit. Suomessa, jopa Vaasassa, hän on käynyt ennenkin. Leskimieheksi jäätyään soittokeikat ovat lähinnä Skandinaviassa. Kiertuekeikkailua hän on tehnyt yli 20 vuotta. Sitä ennen hän toimi hitsarina.

Hänen hymynsä on joulupukinmaninen kiltti ja iloinen, hän ei ylimääräistä puhele. Partakin tuo joulupukin mieleen… Parrastaan hän on ylpeä. Hän kertoo olevansa 104 1/2 vuotta vanha, joten joulupukin ikään on vielä matkaa.

Posetiivi itse on 1760 -vuoden mallia, mutta koneisto on uusittu. Ei käynyt ilmi onko positiivi valmistettu 1760, kumipyörineen, vai onko se sen vuoden ’mallinen’. Täysin yhdentekevää sisänsä.

Spellemann Hansen jatkaa soittoa. Uusia ihmisiä kulkee ohi – ja kaffipannussa kilisee. Tärkeintä on kuitenkin, että hän luo positiivisen tunnelman ympäriinsä ja hymyä kiireisten ihmisten kasvoille. Nyt kaikki isovanhemmat viemään lastenlapsiaan kokemaan jotain erilaista, vaikka jätskikioskin kautta.

MjosundsJuck

Spelleman Hansen videolla

Spelleman Hansen kotisivu

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa