Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Skuuppiset 14 Taimikirppis ja sohvamakkara

Skuuppiset 14 Taimikirppis ja sohvamakkara

 

Skuuppisissa, joka on jo 15. on tänään kaksi aihetta. Toinen on innokas kotipuutarhuri Anna Ekström joka järjesti julkisen pihakirppiksen omalle pihalleen ja myi ylimääräisiä taimia muille innokkaille harrastajille.

Taimet hullaannuttivat Annan

Tällaisen kotipuutarhauksen oletetaan lisääntyvän sillä nyt kaikilla on internetin välityksellä mahdollista saada tietoa. Hyvä internetin käyttäjä saa kaiken tarvitsemansa tiedon ja voi alkaa kasvattamaan vaikka perunaa vaikkei muuten olisi siihen tutustunut kuin syömällä ranskalaisia.

Toisena aiheena on lukijakysymys joka oli, että ”Voiko spriikeittimellä grillata makkaraa kotisohvalla samalla kun katsoo jääkiekkoa?

Me testasimme sen ja kyllähän se käy. Varoitamme kuitenkin kaikkia katsojia ja kehoitamme olemaan tekemättä sitä kotona, sillä se ei ehkä ole paloturvallinen toimenpide vaikkakin on täysin toimiva keitin.

Spriikeitin on tarkoitettu retkeilijöille ja sitä voi käyttää vain sellainen joka tietää miten sitä käytetään. Kokematon polttaa sillä itsensä ja sen jälkeisestä seurauksesta koko talonsa.

Spriikeittimeen ei voi koskea paljain käsin 15 minuuttiin siitä kun se on sammunut polttamatta itseään. Kokematon ottaa sen käteensä ja säikähtää kuumuutta ja heittää sen pois ja tästä syntyvät mahdolliset vahingot.

Vaikka tämä tapahtuu helposti videolla niin se ei ole sama sellaiselle joka ei koskaan ole spriikeitintä käyttänyt. Videolla oleva käyttäjä tietää tarkalleen miten sen kanssa tulee toimia.

Vielä kerran. Älä tee tätä kotonasi. Kyseessä on huumorilla höystetty ohjelma.

Katso mobiililaitteella
http://youtu.be/_cjtjkJl4QQ

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa