seminaari

Kaikki palaset eivat ole paikoillaan

Pohjalaisessa perjantaina 19.5. 2006 julkaistu juttu ”Työpaikkojen kasvu antaa Vaasalle vauhtia” on milenkiintoinen jos sitä tarkastelee paljon puhetta aiheuttanutta Kondis-hanketta vasten. Lehden mukaan kehitysjohtaja Jorma J. Pitkämäen joukot ovat suunnitelleet Huutoniemen sairaalan aluetta senioreiden keitaaksi. Tässäkö syy nihkeyteen Kondis-hanketta kohtaan?

Kondis hanke ei ole esillä myöskään kaupungin muissa suunnitelmissa.

Yhteensä kaupungin alueella on kaavallinen valmius liike- ja teollisuusrakentamiseen 673 000 kerrosala-neliömetrin verran tarkasteluajanjakson 2006-2008 aikana. Kondis-hanketta ei tähän määrään ole sijoitettu.

Vaasan kaupungin ilmoitus Pohjalaisessa 17.05.2006 ja Vaasan Ikkunassa 18.05.2006:

"Vuoden 2006 kaavoituskatsaus on valmistunut. Kaavoituskatsaus on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen, vuosittain laadittava katsaus kaupungissa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä.

Siis koko Radisson kortelin rakentaminen plus 150 senioriasuntoa eivät ole kaupungin mielestä merkittävä rakennuskohde?

Keskustelu jatkuu foorumissa:



Jokin mättää pahasti

Vaasan kaupungin asuntotiimi järjestää 7.6 yliopistolla ”Ikäihmisten asuminen ja palvelut paremmaksi”-teemaan liittyvän ilmaisen seminaarin senioreille. Seminaarin puheenjohtajana toimii Vaasan kaupungin kehitysjohtaja Jorma. J. Pitkämäki.

Seminaarin pohjana on Ympäristöministeriän vuonna 2003 julkaisema raportti, jossa tarkasteltiin ikäihmisten kotona asumisen ja itsenäisen selviytymisen edellytyksiä. Raportissa nousevat keskeisiksi teemoiksi mm. asiakaslähtöisyys, asuntojen esteettömyys, kotipalvelun hyvä laatu ja saatavuus sekä hallintokuntien välisen yhteistyön parantaminen.

Vain yksi on joukosta poissa.

Seminaariin luennoitsijaksi ei ole kutsuttu Kondis-hankkeen vetäjä arkkitehti Eeku Strahl´ia, joka ainakin asian saaman julkisuuden vuoksi olisi ollut oikeutettu seminaarin luennoaitsijaksi. Strahl ei ole myöskään saanut kutsua seminaariin.

Eeku Strahl kieltätytyy arvioimasta kutsun eväämistä, eikä halua kommentoida asiaa millään tavalla. Kaupungin unohdos lähettää kutsu vaikka vain kuulijaksi tuntuu oudolta, sillä seminaarin aiheena ovat juuri ne asiat, joita ns. Kondis-hankkeen yhteydessä on korostettu.

Seminaarin luennoitsijoina toimivat asemakaava-arkitehti Juhani Hallasmaa, tutkimuspäällikkö Kimmo Saraste, YH-Pirkanmaa, Seppo Mali – YH-Pirkanmaa – YH Pirkanmaa – Tuija Kanto-Hannula, Ilkka Laitinen, QUAD arkkitehdit Oy, koti- ja laitoshoidon tulosaluejohtaja Matti Paloneva, liikenneinsinööri Veli-Pekka Saresma ja kehittämiskonsultti Leif Sonkin, TP Group Finland Oy – Keskustakehitys.

Keskustelu jatkuu foorumissa:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa