Home / Kolumnit /
Risto Suni, ps – Vaihtoehto veroprosentin nostolle

Risto Suni, ps – Vaihtoehto veroprosentin nostolle

Vaihtoehto veroprosentin nostolle

Vihervasemmisto tuo julki jatkuvasti kuinka välttämätön, tarpeellinen, hyödyllinen ja oikeudenmukainen veroprosentin korotus Vaasalle on. Perustelut on haettu vain täysin jämähtäneitten, omien aatteiden tueksi.

Ajatellaan vaikka oikeudenmukaisuutta.

Kuntavero ja myös kiinteistövero ovat tasaveroja toisin kuin valtion vero, joka on progressiivinen. Kunta- ja kiinteistöverossa pieni- ja suurituloiset maksavat saman prosentin verran veroa tuloistansa. Verotusmuoto ei ainakaan suosi pieni- tai keskituloisia.

Veronkorotusta vaativat ovat useimmiten kaupungin palveluksessa tai muuten läheisissä sidoksissa kaupunkiin. Heidän oma asemansa on turvattu vielä ainakin kaksi ja puoli vuotta. Vähäkyröliitoksen antama viiden vuoden irtisanomissuoja on voimassa vuoden 2017 loppuun.

Veronkorotuksen tuoma hyöty kaupungille on pahimmillaan ”syöty” vuodessa. Säästämistarve siirtyy, koska rahaa on taas kassassa. Tällaisesta löytyy esimerkkejä jopa Vaasasta takavuosilta.

Kaupungin talous korjataan vain säästöjen ja todellisten rakenneuudistusten avulla.

On turha verrata veroprosenttiamme naapurikuntien tai vertailukaupunkien prosentteihin. Tilastoista ei löydy perusteita verokorotuksille. Tilastot kertovat juuri päinvastaista.

Vaasalla on asukasta kohden huomattavasti naapureitamme suuremmat tulot. On vain tunnustettava se tosiasia, että menomme ovat liian suuret. Henkilöstömme on myös tilastojen mukaan aivan liian suuri.

On puhuttu, että eläköitymisen kautta saavutetaan viiden miljoonan euron vuotuiset säästöt. Tavoitteisiin ei ole päästy, koska eläköityneiden tilalle on otettu uutta väkeä kaupungin oman henkilöstön ulkopuolelta. Jos aiomme saavuttaa todellisia henkilöstösäästöjä, on rekrytointikäytäntöä muutettava.

Veronkorotusten sijaan säästöjä voidaan saavuttaa koko kaupungin henkilöstöä koskevalla lomautuksella tai vaihtoehtoisesti henkilöstön vapaaehtoisella lomarahoista luopumisella.

Vaasan kaupungin koko henkilöstön työpäivä maksaa noin miljoona euroa. Kahden viikon lomautus toisi kaupungille noin 10 miljoonan euron säästöt. Summa vastaa lähes veronkorotuksilla pyrittäviin tuloihin.

Tarvitaan tietysti monia yt-neuvotteluja. Voidaan kuitenkin olettaa, että pari vuotta sitten tehdyt lomautussuunnitelmat päivitettynä ovat hyvänä apuna käytännön toimissa.

On ymmärrettävää, että lomautusajatukset aikaansaavat henkilöstön vastustusta. Tulee kuitenkin muistaa, että Vaasan kaupungin henkilöstö on etuoikeutetussa asemassa irtisanomissuojineen verrattuna yksityisissä yrityksissä työskenteleviin. Yksityisellä puolella lomautus on ”se helpompi vaihtoehto”, irtisanomisten sijaan.

Kaupungin virkamies- sekä luottamushenkilöjohdon on uskallettava ottaa lomautusvaihtoehto tosissaan.

Risto Suni (ps.)

varavaltuutettu Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa