Home / Kolumnit /
Risto Kukko – Taksilla vai ambulanssilla

Risto Kukko – Taksilla vai ambulanssilla

Moni potilas on viimeaikoina hämmentynyt ambulanssin tilaamisessa.

Tavoitteena on ollut parantaa sairaankuljetuksen tasoa kustannuksia pelkäämättä. Nyt voidaan todeta, että kovin usein potilas jää rappusille odottamaan taksikyyditystä ja ambulanssi köröttelee tyhjänä pois.

Viimeisin tietooni saatettu tapaus sattui laitakaupungilla jokunen viikko sitten. Rahaton, kovista kivuista kärsivä, lähes 90-vuotias mummo soitti taksille ja kertoi, ettei ole rahaa eikä tietoa mitä pitäisi tehdä.

Taksikuski vei kärsivän vanhuksen rahattomuudesta huolimatta vastaanotolle, jossa alkoi pitkä odotus. Myöhään yöllä taksikuski sai jälleen soiton. Nälkäinen ja rahaton vanhus tukeutui taas uskottuun ystäväänsä, taksikuskiin, joka huolehti asiakkaansa turvallisesti kotiin ja hankki syömistäkin nälkäiselle.

Toinen mummo, kaukana katuvalojen loisteesta, tilasi ambulanssin toivoen saavansa tuskiinsa helpotusta. Ei ollut miehistön mukaan tarpeeksi kipeä ja niin ambulanssi palasi tyhjänä kaupunkiin.

Lähiomainen tilasi invataksin ja matka sujui tyhjän ambulanssin vanavedessä jouhevasti. Vanhus oli pahoilla mielin kohtelusta ja totesi että ”jollakin puuautolla vietiin”. Invataksin kyljessä oli isoin kirjaimin mainos ”mammuttihirsi”. Mummo luuli ensin joutuneensa puunkuljetusautoon.

Invataksin kuljettaja oli ollut ystävällinen ja opastanut potilasta hoitopisteeseen asti. Lopu hyvin, kaikki hyvin.

Varmasti on ongelma siinä, että ambulanssikyytiä pyydetään usein asiantuntijoiden mielestä kevein perustein. Miettiä voi kuitenkin, paljonko se kolmas henkilö ambulanssissa lisää turvallisuutta, jos rajatapaukset jäävät yhä useammin odottamaan taksia, kun eivät enää uskalla tilata ambulanssia.

Monista taksikuskeista on pikkuhiljaa kehittynyt sairaankuljetuksen ammattilaisia. Lisääntyvässä määrin olen kuullut positiivista palautetta heidän palveluosaamisestaan. Ehkä olisikin syytä kehitellä jonkinlainen taksiambulanssi, ns. kevytversio. Palvelu, jonka vanhus uskaltaisi tilata pelkäämättä nöyryyttävää kelpuutustestiä.

Epäammattimaiset ilmiöt palveluketjuissa tuottavat lisääntyvää hämmennystä. Toivottavasti kyseessä ei ole pysyvä kehityssuunta.

Risto Kukko (kesk)

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa