Home / Kolumnit / Risto Helin: Tähderuoka

Risto Helin: Tähderuoka

 

Monet ovat varmasti ajatelleet miten paljon hyvää, käyttökelpoista ruokaa kannetaan roskiin päivittäin?

En nyt tarkoita pelkästään kauppojen elintarvikehävikistä, vaan myös laitosruokailujen, kuten koulujen, sairaaloiden, työpaikkojen jne. poisheitettävästä hyvästä ja käyttökelpoisesta ruoasta.

Tilastot vastaavat tähänkin kysymykseen. Määrä on vuositasolla Suomessa huikeat 400 miljoonaa kiloa!

Samaan aikaan tuhannet Suomalaiset jonottavat ruokaansa leipäjonoissa tai joutuvat etsiskelemään päivittäistä ravintoaan pahimmassa tapauksessa kauppojen jäteastioista.

Koulujen keittiöissä jää usein ruokaa päivittäin paljonkin käyttämättä, koska ruoka joudutaan yleensä valmistamaan varmuuden vuoksi niin paljon, ettei se lopu kesken.

Jyväskylän Vaajakummun koulussa tähän järkyttävään hävikkiin päätettiin puuttua. Siellä tehtiin kokeilu, jossa ylimääräistä ruokaa myytiin edulliseen hintaan lähiseudun asukkaille.

Tämä ns. tähdelounas myytiin ensin euron ja lopulta euron ja viidenkymmenen sentin hintaan, jolloin lounas kattoi myös leivän, levitteen ja maidon.

Ylimääräisen ruoan myynti paitsi vähensi kaatopaikkajätettä, niin se lisäsi myös alueen asukkaiden sosiaalista kanssakäymistä, kun lapsiperheet, eläkeläiset ja työttömät kohtaavat lähes päivittäin ruokailun merkeissä.

Kokeilun tulokset olivat niin hyviä, että sitä on päätetty Jyväskylässä jatkaa. Ruokailu tapahtuu aina kouluruokailun jälkeen. Joskus kuulemma ruokaa jää enemmän, joskus ei ollenkaan, mutta asiakkaat ovat suhtautuneet aina asiaan ymmärtäväisesti.

Lisäksi tärkeää on, ettei ruokailun toteuttaminen ole tuonut oppilaitokselle lisäkuluja, sillä ruokaa myydään vain silloin ja sen verran kuin sitä jää tähteeksi.

Jyväskylän kaupunki harkitsee Vaajakummun koulusta saadun palautteen pohjalta kokeilun laajentamista myös muihin kouluihin. Myös Rovaniemellä on hyödynnetty koulujen ylijäämäruokaa jakamalla sitä maksutta alueen eläkeläisille.

Helsingissä on myös kiinnostuttu mahdollisuuksista hyödyntää ylijäämäruokaa, jossa se nähdään mahdollisesti resurssien viisaana käyttönä.

Vaasa on pitänyt itseään monessa mielessä esimerkkikaupunkina, joka peräänkuuluttaa kansainvälisyyttään ja osaamistaan. Olisikohan Vaasan kaupungista ottamaan esimerkkiä Jyväskylän arvokkaista ja hyväksiosoittautuneista kokeiluista ja kykenisikö kaupunki järjestämään meille tänne vastaanvanlaista hävikkiruokakokeilua. Ei luulisi olevan ainakaan resursseista kiinni.

Ainakin allekirjoittanut kannattaa kokeilun aloittamista lämpimästi. Mutta ei tuumita tätäkään asiaa kovin kauaa, vaan ryhdytään toimiin.

Risto Helin

About Toimitus

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa