Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / RG-Line takaisin valtuustoon

RG-Line takaisin valtuustoon


RG-Linen tuki takaisin valtuustoon


RG-Linen 1,4 miljoonan euron tukipäätös menee takaisin kaupunginvaltuustoon. Valtuusto käsittelee asiaa 5. marraskuuta. Sitä ennen asiaa käsitellään kaupungin budjettikokouksessa ensi tiistaina.

Kaupungin tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Heimo Hokkanen sanoo, että valtuusto ylitti toimivaltansa viime kokouksessa 15.10. Hokkanen on tehnyt päätöksestä valituksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Myös PROVaasa pukkaa valitusta. Kaupunginvaltuutettu Oiva Lehtonen sanoo, että valitukseen tulee toistakymmentä kohtaa. Tärkein kohta on Lehtosen muklaan se, että päätös estää vapaa kilpailun.

Kaupunginjohtaja Markku Lumion mukaan tukirahat otetaan kaupungin kassavaroistqa, jos otetaan.

Toistaiseksi kaksi varustamoa on ollut kiinnostunut Merenkurkun liikenteestä. RG-Linen lisäksi kiinnostuksensa on ilmaissut helsinkiläinen Stella Naves Oy. Aikaa tehdä tarjous Länsi Suomen lääninhalliatukselle on markkaskuun loppuun.

Liikennetarkastaja Rauno Matintuvan mukaan luvan saavan yrityksen tulee vakuutta lääninhallitus siitä, että yritys hoitaa vastuunsa. Aluksessa pitää ola vähintään 300 matkustajapikkaa ja sen tulee olla jäänmaksuluokaltaan sellainen että se sopii Merenkurkkuun.

Keskusteluun:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa