Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / RG-Linen paketti valtuustoon

RG-Linen paketti valtuustoon

RG-Linen tukipaketin viimeisin viilaus on nyt esitetty valtuustoryhmien puheenjohtajille ja viikonvaihteessa ilmeisesti valtuutettuja valmistellaan tulevaan äänestykseen, jonka on tarkoitus olla maanantaina 03.12. poikkeuksellisesti jo kello 16.30. Tukipaketti käsitellään ensimmäisenä kohtana.

Kansalaismielipide ja päätös

Jos suhtautumista tukipakettiin tarkastelee vaasalaisia.info foorumin kirjoitusten pohjalta niin enemmistö kirjoittajista on edelleen tukipäätöstä vastaan. Mielipiteissä on kuitenkin tapahtunut lieventymistä uusien muutosten jälkeen.

Tyytyväisiä ollaan erityisesti siihen että kaupungin asema on nyt huomattavasti parempi.

Kirjoittajia rassaa erityisesti Rabbe Grönblomin henkilökohtaisten vakuuksien (pizzaosakkeet) poistuminen, yleinen epäluottamus laivan varustajaa ja RG-Lineä kohtaan, tavaramaksujen tilittämättä jättäminen ja se että korkoja ei ole peritty. Vähemmän on vaadittu laiminlyöntejä ja selviä laittomuuksia tehneiden ja salaamiseen syyllistyneiden virkamiaesten päätä vadille.

Kirjoittajien vaatimuslistalla on myös erityistilintarkastus, tutkimuspyynnön tekeminen tilittämättä jääneistä tavaramaksuista ja tukipaketin hylkääminen.

Liikuttavan yksimielisiä kirjoittjat ovat sitä että päätöstä ei tulisi tehdä nyt kovassa kiireessä, vaan asia olisi äänestettävä pöydälle ja otettava uudelleen esille 10.12. 2007 valtuuston kokouksessa. Pöydälle äänestämiseen riittää 8 ääntä. Epäselvää on myös koskeeko 3 minuutin puherajoitus myös RG-Linen tukipakettia.

-Koska maanantaina on kyseessä vuoden tärkein kokous, ensi vuoden taloua-arviokokous, antaisi perin oudon kuvan valtuuston arvomaailmasta jos RG Linen tukiasia ajaa vaasalaisten lasten, sairaden, vanhusten asioiden edelle, sanoo vihreiden kaupunginvaltuutettu Tapio Osala.

Nmimerkki Peeveli on tiivistänyt suurimmat kipupisteet allaolevaan listaa:

Maanantain 3.12.2007 kokouksen ongelmia on edelleenkin:

– Rabbe Grönblomin aikaisempien vakuuksien vapauttamisesitys

> (ehdotus: ei vapauteta)

– mikä takaa ettei RG Linea aseteta konkurssiin heti vakuuksien vapauduttua

>(ei mikään)

– rahtimaksut ja viivästyskorot: perimättä jättäminen ja muuttaminen ”lainaksi”

>( perintään heti korkoineen)

uuden 2,7 Me lainatakauksen vakuuden (RG I) riittämättömyys

>(riittävä Raben/emoyhtiön lisävakuus)


– EU:n määräykset yritysten tukemisesta

> (tutkittava ennen päätöstä)

– tukien vaikutus kilpailun vääristymiseen (estymiseen)

>(tutkittava ennen päätöstä)

– omistajan (RG) ja emoyhtiön (RGI) vakavaraisuus ja luottokelpoisuus

>(tutkittava ennen päätöstä)

Peeveli

Keskusteluun:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa