Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Rehumyllyn saa purkaa

Rehumyllyn saa purkaa

Rehun rakennukset saa purkaa.

Suomen Rehun rakennukset Vaasan Klemettilässä saa purkaa. Museovirastolla ei ole vaateita rakennusten suhteen. Museovirasto kehoittaa kuitenkin harkitsemaan vuonna 1955 valmistunaeen erikoisrehutehtaan säilyttämistä.

SRV-yhtiö Viitoset Oy osti viiden hehtaarin alueen Suomen Rehulta joulukuun 29. 2006. Tuotanto alueella loppui vuoden 2006 keväällä. Tontin kaavoitus on kesken mutta sitä tullaan kiirehtimään. Purkutyöt käynnistyvät todennäköisesti heti kaavan valmistumisen jälkeen.

-Alueen keskeinen sijainti ja hyvät liikenneyhteydet tarjoavat poikkeuksellisen hyvät mahdollisuudet toimivan keskusta-alueen toteuttamiseksi. Uskomme, että alue tulee elävöittämään Vaasan liike-elämää laajemminkin, totesi kiinteistökehitysjohtaja Jouko Pöyhönen SRV Yhtiöistä heti kaupan solmimisen jälkeen.

SRV on toteuttanut menestyksekkäästi vastaavia hankkeita yhteistyössä kaupungin kanssa muun muassa Helsingin Kampissa ja Porvoon Kuninkaanportissa. SRV Viitoset Oy kuuluu SRV Yhtiöihin, joka on kiinteistö- ja rakennusalan kokonaispalvelun tarjoava yhteistyökumppani ja johtava projektinjohtourakoitsija Suomessa.

Yhtiö kehittää ja rakentaa liike- ja toimitiloja, asuntoja, teollisuus-, logistiikka- ja infrakohteita sekä yritys- ja asuinalueita Suomessa sekä Baltiassa ja Venäjällä. SRV:n liikevaihto oli noin 450 milj. euroa vuonna 2006.

Vaasan kaupungin katavoituskaatsauksessa 2007, alueesta todetän:

Tutkitaan entisen Suomen Rehun alueen tulevaa maankäyttöä ja mahdollista käyttötarkoi-tuksen muuttumista teollisuusalueesta kaupalliseen tarkoitukseen. Aluetta tutkitaan ensin yleiskaavatasolla ja loppusyksystä alkaa asemakaavatyö. Asemakaavan muutostyöhön sisältyy käyttötarkoitusten, rakennusoikeuksien, liikennejärjestelyjen ja kiinteistörajojen tarkistaminen. Tarvitaan aiesopimus ja maankäyttösopimus.

Keskusteluun:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa