Home / Tapahtumat /
Rakkautta viidennellä ImproClubilla

Rakkautta viidennellä ImproClubilla

Rakkautta viidennellä ImproClubilla

Pian kokonaisen vuoden täyttävä ImproClub saapuu ystävänpäivän aattona 13.2. jo tutuksi käyneelle The Doo-Bop Clubille.

Kaikkiaan viidettä kertaa järjestettävä improiltama kerää juhlahetken korvilla Vaasaan entistä vakuuttavamman kattauksen improvisaation tähtitekijöitä. Tulevan tapahtuman teemana on rakkaus ja ystävät.

Illan aikana yleisöä viihdyttävät jyväskyläläinen Ässiä Hatusta -improteatteri, seinäjokelainen Improkultti ja paikallinen isäntä Intopiukeet. Illan päätteeksi kenellä tahansa yleisöstä on mahdollisuus hypätä lavalle mikrofonin ääreen luomaan oma improvisoitu laulunsa annetusta aiheesta, ammattimaisten impromuusikoiden säestämänä.

Ässiä Hatusta -improvisaatioteatteri on Jyväskylän ylioppilasteatterin improaktiiveista vuonna 2005 koottu porukka, joka rikkoo rohkeasti ja ennakkoluulottomasti rajoja. Ryhmän monipuolisista taitajista kuka tahansa saattaa toimia näyttelijänä, valoteknikkona tai muusikkona.

Improkultti on seinäjokelainen improryhmä, jonka hilpeään joukkoon mahtuu niin taitavia amatöörejä kuin teatterialan ammattilaisiakin. Vuonna 2010 perustettu Improkultti korostaa lavalla toveruutta, leikillisyyttä ja keskinkertaisuutta, koska täydellisyys on tylsää.

Improvisaatioryhmä Intopiukeet on vaasalainen pitkän linjan ryhmä, joka taitaa niin lyhyet viihdeimprot kuin koko illan improvisoidut näytelmätkin.

Intopiukeet isännöi perustamaansa ImproClubia nyt jo viidettä kertaa, eikä klubiperinne osoita väsymisen merkkejä – suuren kysynnän ja suosion vuoksi ImproClubeille on luvassa jatkoa vielä myöhemmin keväällä 17. huhtikuuta. Tule mukaan kokemaan ainutlaatuista teatteriviihdettä!

ImproClub vol. 5 Doo-Bop Clubilla perjantaina 13.2. klo 21 alkaen. Liput 10/6 euroa.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa