Radio Vaasa


Radio Vaasan aluevaltaus:

Sportin vierasmatsit nettiradiossa

Radio Vaasan  selostamat vierasottelut nyt myös nettiradiossa.

Radio Vaasan sivujen kautta on nyt mahdollista kuunnella Sportin vierasottelut sekä Kiiston liigajoukkueen vierasotelut ja jatkossa myös VPS:n vierasottelut. Palvelu otettiin käytttöön sportin kannattajien toivomuksesta, sanoo Radio Vaasan toimitusjohtaja Pekka Iitola.

Lähetys tänään ke. 25. tammikuuta 2006 Klo. 18.30

Pienin askelin

-Palvelu otttiin käyttöön viime launtaina mutta siitä ei kerrottu kuin pienelle piirille, koska halusimme kokeila järjestelmän touimivuutta.

-Olisimme ottaneet palvelun käyttöön jo paljon aikaisemmin, mutta tekljänoikeusasiat jarruttivat käyttöönottoa. Kysymys on lähinnä musiikin tekljänoiekukorvauksista. Nyt asia on tekijänoikeusjärjestöjen kanssa sovittu niin, että musiikin käyttö on rajoitettu lähetysten alkuun, ottelutauolle ja loppuun. Näin olemme päässeet kohtuulölisiin kustannuksiin.

-Radio Vaasa haluaisi tietysti laitta kaikki lähetykset netttiin, vastaavalla tavalla, mutta toitaiseksi tekijänoikeuskustannukset ovat niin suuret että siihen ei ole taloudellisia edellytyksiä, sanoo Iitola

Onko tullut palautetta?

-Yllätykseksemme saimme heti ensimmäisen koelähetyksen jälkeen myönteistä palauetta Belgiasta eräältä sportin vaasalaiselta kannattajalta. joka oli kuunnellut lähetyksen siellä.

-Vaasan läänin puhelin on rakentanut järjestelmän, millä lähetys siirretään nettiin. Meidän osuus on hoitaa itse lähetys ja VLP vastaa tekniikasta.

Ristiriitaisia tunteita

-Toivomme että palvelusta ei tulisi kovin suosittu, koska kuuntelijamäärä on rajoitettu 200 henkilöön. Jos kuuntelijamäärät ylittyvät niin tekijänoikeuskustannukset ja VLP:n kustannukset nousevat entistä suuremmiksi, joka taas merkitsee sitä että kustannukset pitää löytää jostakin eli löytää sponsoreita tai maksaa omasta pussista tuskailee Iitola.

Pekka Iitola uskon että käyttäjien määrä ei tule olemaan kovin suuri. mutta kuuntelu on tärkeätä niille jotka työnsä puolesta ovat eripuolilla Suomea tai ulkomailla mutta haluavat kuitenkin seurata oman kaupungin joukkueen matseja.

-Ymmärrä että moni haluaa myös kotiottelut nettiin. Se on kuitenkin niin iso kustannuserä, että se panee todella miettimään palvelun kannattavuutta, sanoo Iitola.

Täältä löydät linkin nettilähetykseen:

Keskustelu jatkuu foorumissa:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa