Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Putkimies Vaasassa jo toisessa polvessa

Putkimies Vaasassa jo toisessa polvessa

Tuomas Järvenpään isän, Martti Järvenpään ollessa nuori putkimies Vaasa oli monilla tavoin erilainen. Pitkän linjan putkimies Martti oli eläkkeelle jäädessään onnekkaassa asemassa. Hänen poikansa, putkimies Tuomas Järvenpää oli jo pitkään ollut yrityksen kantava voima ja valmis jatkamaan yritystä. Putkiasennus Järvenpää on nyt vuosien ajan Tuomaksen toimesta monipuolinen putkimies Vaasan lähialueella. Tuomaksen erityisen tarkka ote työhön on näkynyt vanhojen asiakkaiden säilyneenä luottamuksena ja puskaradion toimivuutena. Suuri ja pieni putkiremontti hoituu taloyhtiöille varmalla otteella, kun jälkikasvu jatkaa isänsä jalanjäljissä.

Putkimies Vaasassa entistä tarpeellisempi

Putkimies Vaasa
Putkimies Vaasassa työssään vesivaraajan vaihdossa

Uusien sukupolvien kiinnostukset eivät ole enää kädentaidoissa kuten ennen ja ihmiset arvostavat vapaa-aikaa. Lisäksi putkiasennus vaatii jo lain puoleltakin pätevyyksiä, eikä ilman putkiosaamista tule putkien korjausta tehdä. Sen vuoksi putkimies on tänä päivänä entistä tarpeellisempi Vaasassa ja muuallakin Suomessa. Putkiasennukselta odotetaan nykyään myös sisustustaitoja ja välttämättömät putket halutaan saada näyttämään hyviltä tai piiloon. Myös energiansäästö ja taloudellisuus näyttelevät tärkeää roolia kun suunnitteilla on putkiremontti. Tämä tietää käsillään työtä tekevälle töitä paljon. Putkiasennus Järvenpää onkin huomannut tämän asiakaskunnan lisääntymisenä ja tarpeiden muuttumisena. Tuomas kertoo, että ”Nykyaikainen putkimies joutuu seuraamaan alansa kehitystä tarkemmin ja ottamaan rohkeasti uusia toimiviksi todettuja menetelmiä käyttöönsä.”

Putkien sulatus Vaasassa

Vaikka Vaasassa Merenkurkun laineet pitävät ilmaston sisämaata leudompana, on talvet ajoittain hyvinkin kylmiä. Kovimpina talvikuukausina putkien sulatus teettääkin Putkiasennus Järvenpään kalenteriin paljon kiireisiä keikkoja. Vesiputken sulatus hoituu asianmukaisilla laitteilla nopeasti ja asukkaan mielenrauha palaa kun vesi alkaa taas juoksemaan kraanassa. ”Pitkälle matkalle lähdettäessä kannattaa huolehtia, etteivät putket pääse jäätymään. Asunnon ylläpitolämpö on siis taattava pitkänkin reissun ajan ja kannattaa pyytää esimerkiksi joku tuttu tarkistamaan tilanne pahimpien pakkasten aikaan.”, Tuomas toteaa.

Putkiremontit Vaasassa
Putkiremontit Vaasassa

Putkiremontti nopeasti ja miellyttävästi

Putkiremontti Vaasassa onnistuu Putkiasennus Järvenpään toimesta niin, että sitä ei asiakkaan ei sitä tarvitse kauhistella. Putkityöt pyritään tekemään niin, että asuminen ei pitkäksi ajaksi keskeytyisi ja jäljet siivotaan hyvin lähtiessä. Putkiremontti on usein hyvä tilaisuus uusia kylpytilojen sisustus nykyaikaiseksi ja siihen Tuomaksella on antaa paljon ideoita. ”LVI-tukkujen kuvastoissa alkaa olla hyvin laajasti erilaisia sisustuksellisia kylpyhuonekalusteita kaikkiin makuihin ja lukuisien kylpyhuoneremonttien perusteella osaan kertoa tämän päivän mahdollisuuksista. Aina on löytynyt jokaiselle silmää miellyttävät kylpyhuonekalusteet!”.

Tuomas näkee yrityksen toiminnan valoisana ja nähtäväksi jää, että luovuttaako Tuomas Järvenpää vastaavasti jakoavaimen ja yrityksen myös joskus jälkikasvunsa jatkettavaksi!

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa