PopCity 2007

Vaasasta Suomen PopCity 2007

Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus (Fimic) on valinnut Vaasan vuoden 2007 Popcityksi. Projekti tähtää paikallisen pop- ja rockskenen esiintuomiseen niin valtakunnallisella, kuin musiikkiteollisuuden ja median sarallakin

Paitsi edistää vaasalaisten yhtyeiden valtakunnallista tunnettuutta, Popcity-projekti tarjoaa myös vetoapua alueen musiikkitoimialalle. Tavoitteena on myös tukea alueellista kulttuuritoimintaa vastapainoksi pääkaupunkiseutukeskeiselle musiikkielämälle.

Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus (Fimic) suunnittelee ja toteuttaa Popcity-vuoden yhteistyössä Vaasan työryhmän kanssa. Mukana ovat esimerkiksi Welmu ry, Rockperry-festivaali, Åbo Akademin Mediacity-keskus sekä joukko muita tärkeitä paikallisia toimijoita.

Vuoden aikana varsinaiset Popcity-yhtyeet muun muassa julkaisevat singlesarjan, heittävät showcaset Vaasassa ja Helsingissä sekä tekevät muita festivaalikeikkoja.

Kaikille Vaasan seudun muusikoille, musiikkiyrittäjille ja alasta kiinnostuneille Popcity tarjoaa koulutustilaisuuksia, joissa musiikkibisneksen lainalaisuuksista luennoivat omien sektoreidensa huippuammattilaiset.

Vaasan työryhmän arvovaltainen tuomaristo on valinnut yhdessä Fimicin kanssa demonsa toimittaneista kandidaateista seuraavat perjantain 1.12.2006 finaaliin.


Valitut bändit

Diecell
The
Duke

Keisari
Koju
Andy
Lundström
The
Nancy Wha

Pulu
Thunderbaum

Tarkempi soittojärjestys Club 25:lla järjestettävässä
tapahtumassa varmistuu vasta paikanpäällä
suoritettavassa arvonnassa.

Tuomaristo tulee koostumaan Suomen musiikkialan ammattilaisista.
Tarkempi line-up varmistuu keskiviikkona 29.11.2006.

Vaasa PopCityksi

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa