Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Poliisi järjestää tiedotustilaisuuden Ensi viikon tiistaina 15. syyskuuta

Poliisi järjestää tiedotustilaisuuden Ensi viikon tiistaina 15. syyskuuta

Poliisi järjestää tiedotustilaisuuden

Ensi viikon tiistaina 15. syyskuuta

Pohjanmaan poliisilaitos järjestää ensi viikon tiistaina 15. syyskuuta tiedotustilaisuuden medialle Vaasan pääpoliisiasemalla. Syynä on turvapaikanhakijoiden määrän räjähdysmäinen kasvu.

Poliisin mukaan tilaisuudessa esitetään turvapaikkatutkinnan tilannekuva. Paikalla ovat poliisipäällikkö Risto Lammi ja ulkomaalaistutkintaryhmän johtaja, ylikomisario Thomas Skur

Pohjanmaan Poliisi varautuu kasvavaan

turvapaikanhakijoiden määrään

Kriisit maailmalla ovat saaneet suuret ihmisjoukot liikkeelle. Moni ihminen pakenee henkensä edestä ja hakee turvapaikkaa toisesta maasta. Suurin osa pakolaisista pakenee naapurimaihin, mutta osa tulee myös Eurooppaan ja Suomeen.

Poliisin yksi tärkeä tehtäväalue on suorittaa turvapaikkatutkintaa turvapaikkaa hakeneille, antaa tiedoksi oleskelulupapäätöksiä ja käännyttää kielteisen päätöksen saaneet henkilöt. Tänä aamuna noin 60 henkilöä oli odottamassa vuoroaan päästä hakemaan turvapaikkaa Pohjanmaan poliisilaitoksella, vertailun vuoksi kirjattiin viime vuonna yhteensä reilut 100 turvapaikkailmoitusta. Tänä vuonna on yhteensä yli 650 henkilöä jättänyt turvapaikkahakemuksensa Pohjanmaan poliisilaitokselle.

Turvapaikkatutkintaa suorittaa Pohjanmaan poliisilaitoksella ULKO-ryhmä. Ryhmän henkilöstömäärä on mitoitettu aikaisempien vuosien turvapaikanhakijoiden määrään. Poliisilaitoksella kohdistetaan nyt osa muista resursseista turvapaikkatutkintaan, jotta käsittelyajat eivät venyisi liian pitkiksi. Tämän lisäksi on Poliisihallitukselta saatu lisärahoitusta viiden henkilön palkkaamiseksi.

Poliisilaitos on laatinut varautumissuunnitelman laajamittaisen maahantulon varalta. Aluehallintovirasto, ELY-keskus, Rajavartiolaitos ja Pelastuslaitos ovat suunnitelman avainasemassa yhteistyön, tiedonvaihdon ja tilannekuvan ylläpidon osalta. Riski- ja uhka-arviot tehdään jokaisen uuden vastaanottokeskuksen osalta ja kuntia pyydetään jatkossa olemaan entistä aktiivisempia poliisin suuntaan maahanmuuttoon liittyvissä asioissa.

Poliisi peräänkuuluttaa digitaalista kotirauhaa

Keskustelut kadulla ja netissä käyvät tällä hetkellä kuumana erityisesti maahanmuuttoon liittyvissä asioissa. Pohjanmaan poliisi haluaa korostaa, että turvallisuustilanne poliisilaitoksen alueella ei ole muuttunut eivätkä rikokset ja hälytystehtävät ole lisääntyneet. Viimeistään nyt olisi syytä laittaa jäitä hattuun ja miettiä kahteen kertaan ennen kuin osallistuu ihmis- ja perusoikeuksia loukkaavaan julkiseen keskusteluun, ihmisille on annettava digitaalinen kotirauha. Poliisi tulee puuttumaan vihapuheeseen ja uhkailuihin.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa