Home / Tapahtumat /
Out of the Box Kuntsilla 12.6. – 27.9.2015

Out of the Box Kuntsilla 12.6. – 27.9.2015

12.6. – 27.9.2015

OUT OF THE BOX
Kuntsin modernin taiteen museossa 12.6.2015 avautuva kesänäyttely Out of the Box esittelee yli kaksikymmentä kotimaista eturivin taiteilijaa ja heidän uusimpia teoksiaan. Näyttelyn ovat tuottaneet Osuuskunta Forum Box ja Kuntsin modernin taiteen museo. Kuraattorina toimii Juha-Heikki Tihinen.

Taide vaatii oman tilansa, jotta katsojan olisi mahdollista kokea se koko voimallaan. Forum Box on kuvataiteen akateemikko Kain Tapperin (1930-2004) aloitteesta vuonna 1996 perustettu taiteilijaosuuskunta, joka ylläpitää kaikelle taiteelle avointa näyttelytilaa Forum Boxia Helsingissä. Tapperin tarkoituksena oli luoda tila, jossa keskeistä on taiteellinen laatu eikä esimerkiksi kaupallisuus.

Nykyään osuuskuntaan kuuluu yli 90 jäsentä, joista enemmistö on kuvataiteilijoita. Out of the Box -näyttely esittelee yli kaksikymmentä osuuskunnan taiteilijaa ja heidän monipuolisen taiteellisen osaamisensa. Näyttelyyn osallistuvien taiteilijoiden edustus on taiteellisesti vankka ja vaikuttava. Osuuskunnan jäsenistö on tiivistetty ja tarkka kuvaus suomalaisen kuvataiteen moniäänisyydestä ja arvaamattomuudesta. Osana näyttelyä esitellään myös maamme kuuluisimpiin kuvanveistäjiin lukeutuvan, akateemikko Kain Tapperin teoksia Kuntsin modernin taiteen museon kokoelmista.

Näyttely tuo esiin sen, mikä tekee Forum Boxista vaikuttavan ja omaleimaisen paikan. Sen taiteilijat ovat keskenään hyvin erilaisia eikä heillä ole mitään yhteistä tyyliä, tekniikkaa tai ismiä, jolla heitä voisi luonnehtia. Kuitenkin heillä kaikilla on yhteinen piirre: he uskovat vapaan taiteen mahdollisuuteen. Tapperin ajatuksena oli luoda vapaan taiteen tila, jossa tärkeintä on taiteen korkea laatu eikä sen muoto tai muu ominaisuus. Tällöin taide voi auttaa ihmistä ymmärtämään omaa maailmaansa ja sen olemusta, mutta sillä on myös kyky avata uusia näkökulmia ja luoda oivalluksia.

Nykyisiä osakuntalaisia ei ole mahdollista luokitella helposti tiettyihin ryhmiin, mutta erilaisten medioiden mukaan ryhmiteltynä heihin mahtuu niin kuvanveistäjiä, taidemaalareita, graafikkoja, valokuvaajia kuin installaatioiden ja videoiden kanssa työskenteleviä. Taiteilijavalintoja on ohjannut halu välittää Forum Boxin monipuolisuus ja laaja-alaisuus ja tuoda esille eri taiteilijasukupolvien läsnäolo.

Samalla on haluttu tuoda Kuntsin ainutlaatuiseen tilaan taiteilijoita, jotka ovat kotonaan niin Helsingin Ruoholahden näyttelytilassa kuin Vaasassakin. Forum Box on korkea, karhea ja kesyttämätön näyttelytila, jossa taiteella on paikkansa ja tilansa olla oma itsensä kaikessa rikkaudessaan.

Kuntsin tiloihin rakentuu näyttely, jonka teoksista osa on ollut esillä Forum Boxissa ja osa on aivan uusia. Jokainen taiteellinen kokonaisuus on kuitenkin suunnattu juuri Kuntsia ajatellen ja kunnioittaen sen omaa arkkitehtuuria ja sijaintia. Näyttelyn ripustus on suunniteltu siten, että yhtä lailla ensimmäistä kertaa museossa käyvät että vakiovieraatkin kokevat taiteen tulon tilaan. Tarkoituksena on myös osoittaa, miten taide tekee tilastaan aina uudenlaisen ja saa suhteemme välittömään ympäristöömme muuttumaan. Taide on peili, joka ei näytä sitä mitä haluamme, vaan jolla on voima muuttaa kaikki omaksi peilikuvakseen eli toiseksi todellisuudeksi.

Out of the Box -näyttelyn teokset kertovat Forum Boxin vahvasta yhteisöllisyydestä, johon kuuluu kollegiaalisuus iästä ja muista muuttujista riippumatta. Tämä taas kertoo siitä, miten kuritonta ja kiehtovaa elävä taide on. Jokaiselle taiteilijalle on annettu ohje olla oma itsensä ja edustaa Forum Boxia yksilöiden yhteisönä, jossa taide tulee ennen muuta. Kohta 20-vuotias instituutio on osoittautunut elinvoimaiseksi ja uudistumiskykyiseksi. Se on olemassa taiteen vuoksi mikä pitää sen elinvoimaisena ja kokoajan muuttuvaisena.

Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ovat Stefan Bremer, Carolus Enckell, Petri Eskelinen, Susanne Gottberg, Radoslaw Gryta, Outi Heiskanen, Emma Helle, Eemil Karila, Pekka Kauhanen, Tapani Kokko, Markus Konttinen, Arto Korhonen, Jukka Korkeila, Markus Kåhre, Johanna Lecklin, Antti Oikarinen, Tarja Pitkänen-Walter, Jorma Puranen, Janne Räisänen, Antti Tanttu, Marianna Uutinen, Marko Vuokola ja Kain Tapper.

Out of the Box näyttelyn kuraattori Juha-Heikki Tihinen esittelee näyttelyn syyskuussa järjestettävällä kuraattorin kierroksella. Näyttelyn yhteydessä heinäkuussa järjestetään 4-10 -vuotiaille lapsille Tullimestarin turnee opastettuja kierroksia, joissa tutustutaan museorakennukseen ja nykytaiteeseen. Yleisölle avoimet näyttelyopastukset järjestetään 14.6. alkaen torstaisin ja sunnuntaisin.

Heinäkuussa (8.-9.7. ja 15.-16.7.) tutustutaan myös vaasalaisiin taiteenkeräilijöihin Taiteenkeräilijöiden korttelit –kävelykierroksella. Ohjelmat sisältyvät museon pääsymaksuun. Kuntsin modernin taiteen museoon ja Out of the Box -näyttelyyn on ilmainen sisäänpääsy Taiteiden yönä 6.8.

Hannele Kyrönlahti
Tiedottaja I Informatör

 

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Sofi Oksanen kirkasti suomikuvaa Saksassa

Sofi Oksanen, sauna ja suomenruotsalaisuus loivat Saksassa Suomi-kuvaa Tuore väitöskirja kertoo, että lehdistö nosti Frankfurtin …

Vastaa