Pris Strøm | Sammenlign Forbrukslån | Brystsmerter | Ergonominen Hiiri | Sammenlign Forsikringer | Husalarm | Kredittkort Reise | Boliglån
Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Ohjeita huuhaan tunnistamiseen

Ohjeita huuhaan tunnistamiseen

Huuhaasta puhutaan paljon niin tässä blogissa, kuin sen ulkopuolellakin. Ehkäpä kuuluisin maininta tulee vuosittain, kun Skepsis ry muistaa “pseudotieteen aseman vakiinnuttamisessa kunnostautuneita” Huuhaa-palkinnolla.

Seuran (ikiwanhan) sanaston mukaan sanalla tarkoitetaan “kaikkia outoja, ns. paranormaaleja ilmiöitä koskevia perusteettomia väitteitä ja uskomuksia” (tämä lienee jäänne 90-luvulta, jolloin muodissa olivat UFOt ja kummitukset).*

Yleisesti ottaen, huuhaa tarkoittaa perusteetonta uskomusta tai väitettä.

Mutta mistä tietää, että joku asia on perusteeton? Tässä kirjoituksessa tarjoan oman oppaani.

Oikeat linssit silmille

Olen aikaisemmin kirjoittanut sarjan skeptisen mielipiteen muodostamisesta. Se antaa mielestäni hyvät yleisohjeet kriittiseen ajatteluun ja on (pituudestaan huolimatta) suositeltavaa luettavaa ennen tätä kirjoitusta. Mielipiteen muodostussarjasta jäi kuitenkin puuttumaan “työkalupakki” suoranaisen huuhaan tunnistukseen. Syy on osittain siinä, että kuten monessa muussakin asiassa, pinnan alta paljastuu paljon ensisilmäystä mutkikkaampi vyyhti.

Jos huuhaan tunnistus olisi helppoa, kaikki näkisivät sen tulevan jo kaukaa. Ei olisi olemassa markkinoita, missä kaupataan toinen toistaan typerämpiin väitteisiin perustuvia hoitoja. Huuhaaseen kapsahtaminen on yleistä, eikä se välttämättä korreloi edes koulutuksen kanssa. Korkeasti koulutetut ja itseään fiksuina pitävät ihmisetkin saattavat tehdä terveytensä suhteen äärimmäisen huonoja päätöksiä. Vastaavasti vähemmälläkin koulutuksella monien jalat pysyvät tiukasti maassa ja hoksottimet ovat herkkänä kaikelle epäilyttävälle.

Kuten kriittinen ajattelu laajemminkin, myös siihen kuuluva huuhaan tunnistus on taito. Sen voi oppia kuka tahansa, kunhan mielenkiintoa riittää.

Huuhaata on liikkeellä niin paljon, että varsinkin internetissä liikkuessa hyvä lähtökohta on juuri kirjoitussarjassani mainitsema todistustaakan sijoittaminen oikein. Sinä olet kriittinen ajattelija, ja sinulla on looginen oikeus edellyttää esitetyille väitteille hyviä perusteluja. Voit suoralta kädeltä todeta, että “minulle toimi” ja “tämä on luonnollista” eivät riitä, sillä niillä voidaan perustella ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Tarvitaan paljon enemmän ja laadukkaampaa todistusaineistoa. Esitä rohkeasti kysymyksiä ja pidä rima korkealla sen suhteen, minkälaiset vastaukset ovat tyydyttäviä.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 40-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisiaa.info sivuston. Joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Puhetta Vaasasta, Vaasalaisia, Tapio Parkkari ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Datajournalismi – Tutkiva journalismi

Tutkiva journalismi on journalismin kuninkuuslaji. Avointa dataa, exel-taulukoita ja erikoishakuja ja googlehakujen osaamista sekä instituutioiden …

Vastaa