Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Näyttelyn päätöspäivä Kuntsilla 2/2013

Näyttelyn päätöspäivä Kuntsilla 2/2013

Nykytaidetta päätöspäivänä Kuntsilla

Sunnuntaina 2.6.2013 päättyy Kuntsin modernin taiteen museossa Kaisu Koiviston laaja yksityisnäyttely Äänekäs hiljaisuus, joka vie katsojan Baltian maiden hylättyihin neuvostoaikaisiin ydinohjustukikohtiin. Päätöspäivää, eli Finissagea vietetään taiteilijatapaamisen ja taideteosten keskellä liikkuvan nykytanssin merkeissä.

Hanna Korhosen sooloteos Yö kulki pois nähdään Kuntsin modernin taiteen museossa sunnuntaina 2.6.2013 klo 14.

Päätöspäivä

Ohjelmasta vastaavat Kuntsin modernin taiteen museo ja Pohjanmaan tanssin aluekeskus.

Päivän aikana taiteilija Kaisu Koivisto kertoo opastuskierroksella teoksistaan ja esittelee näyttelyään klo 13–14. Kierroksen jälkeen tanssitaiteilija Hanna Korhonen esittää Koiviston näyttelyn yhteyteen luodun sooloteoksensa Yö kulki pois. Tanssiesitystä seuraa klo 14.45 alkava, Hanna Korhosen vetämä tanssityöpaja, joka kestää noin 30 minuuttia. Kaikille avoin työpaja toteutetaan samassa tilassa, jossa tanssija esiintyy ja siinä yleisö saa kokeilla liikelähtöisiä harjoitteita, jossa tutustutaan tanssiteoksen sisältöihin. Aikaisempaa tanssikokemusta ei tarvita.

Taiteilijatapaaminen ja tanssiesitys sisältyvät museon pääsylipun hintaan, tanssityöpaja on ilmainen. Kuntsin klubikortilla tapahtumaan on ilmainen pääsy.

Kaisu Koiviston näyttelyn viimeiset opastetut kierrokset järjestetään sunnuntaina 26.5. klo 13, torstaina 30.5. klo 18 ja sunnuntaina 2.6. klo 13 Kuntsilla.

Uuden kesänäyttelyn rakentaminen alkaa heti Kaisu Koiviston näyttelyn päättymisen jälkeen ja museon näyttelytilat ovat suljettuina 3.-19.6.  Café Simo, kesäterassi ja museokauppa palvelevat näyttelyn vaihdon ajan normaalisti. Kuntsin kesänäyttely Osipowin hernekeitto ja muita teoksia avautuu yleisölle 20.6. Näyttely on retrokatsaus kokoelmiin ja se vie aikamatkalle 1970-luvulle.

Pauliina Pääkkönen
Tiedottaja | Informatör

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa