Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Näe syvemmälle Vaasaan: Wasaborgintalon historia

Näe syvemmälle Vaasaan: Wasaborgintalon historia

Vuosisadan ensimmäisellä kymmenellä oli Vaasassa kolme komeaa kivitaloa, joita Helsingin herrat kadehtivat. Ne olivat Hartmannin talo, Helsingin pankin talo ja Wasaborg. Viimemainittu kulki myös nimellä ’Kahvikomppanian talo’.

Oy Wasaborg sijaitsee Vaasanpuistikon ja Raastuvankadun kulmassa ja sen virallinen osoite on Raastuvankatu 21.

Wasaborgin talon rakennutti  siirtolaistoiminnalla vaurastunut liikemies Hugo Sjöblom vuosina 1910–1912.

Kun Fr. Holmberg huusi tämän maa-alueen itselleen 1856 oli hän alueen kolmas maarekisteriin merkitty omistaja. Jo seuraavana vuonna 1857 sen osti häneltä varsin tunnettu liikemies Gyllenberg. Aikakirjoista ei selviä joko hän jotain rakensi tähän, mutta tuskin. Häneltä maan osti 1863 kauppias Mannelin ja hän rakensi siihen veikeän nätin talon, joka kauan kulki Mannelinin talon nimellä ja siitä on moniaita valokuviakin säilynyt. Tämä lienee alueen ensimmäinen rakennus.

Vuonna 1902 Mannelinin talon osti kauppias ja kroisoksenrikas mies nimeltään Hugo Sjöblom ja hän rakennutti nykyisen Wasaborgin talon.

Valmistuttuaan rakennus oli kaupungin suurin talo, jossa oli 14 liikehuoneistoa ja 128 asuinhuonetta. Jugend-tyylisen rakennuksen itäsiiven ovat suunnitelleet arkkitehdit J.E.Bruun ja Carl Scoultz ja länsisiiven Arthur Rudolf Gauffin.

Rakennuttaja Sjöblom kuoli pian talon valmistumisen jälkeen sydänhalvaukseen, ja perikunta ajautui konkurssiin. Talo myytiin pakkohuutokaupassa kiinteistöosakeyhtiö Fastighetsbolaget Wasaborgille vuonna 1915.

Sjöblom

Sjöblom oli Vapaakirkon vaikuttava hahmo ja vapaakirkkolainen myös oli talon arkkitehti Alexander Gauffin, ranskalaisilta opin saanut ajan julkkisten arkkitehti.

Katutasossa oli uskonnollisen kirjallisuuden kirjakauppa, omistaja tietysti Sjöblom, joka oli myös tunnettu sen ajan Spies tahi Keihänen, hän näet järjesti Pohjanmaan suuren muuttoinvaasion Kanadaan vuosisadan alkukymmenillä.

Kahvi-Komppania OY

Vuonna 1920 talossa avattiin tukku- ja siirtomaatavaraliike Kahvi-Komppania Oy, joka toimi rakennuksessa 1970-luvulle saakka. Liikkeen nimi vakiintui vaasalaisten keskuudessa myös talon nimeksi, ja nimitys Kahvi-Komppanian talo säilyikin käytössä vielä 2000-luvulle asti. Nykyisin talo tunnetaan vain Wasaborgin talona.

Vaasan talohistoriaa tutukinut maisteri Lehtikanto kertoo, että nuorena neitona päästyään ylioppilaaksi vuonna -21 hän osti vähittäiskaupalla, nyk. osamaksulla, ompelukoneen talossa sijaitsevalta Singerin ompelukonekaupasta. Oli heillä kuulema kotona kone, mutta oma ompelukone piti vaan tytön saada, lehtikanto naurahtaa.

Ludvig Lindström

Tunnettuja vaasalaisia siinä on asunut ainakin lääkäri Ludvig Lindström, lyseon rehtori ”Vateeni” Ilmari Vainio ja kirjakauppias Kalle Kivistö, myös teatterimies.

Oman muistini mukaan (Peku Haapalinnan, edit. T.P.) Kalle antoi kolikoita ja Kivistön Ymin kanssa heti kirmaistiin alakerran herkkukauppaan. Nythän siinä on monenmoista yrittäjää ja asukasta. Mm. kaupunginarkkitehti Asko Halme asuu siinä.

Katsokaapa Vaasanpuistikolta Sokoksen puoleiselta jalkakäytävältä Oy Wasaborgin julkisivua – se on tosi upea, en yhtään ihmettele Helsingin herroja!

Wasaborginttaloa kutsutaan myös Sjöblomin kivilinnaksi.

Talon historiikin on kirjoittanut Pohjalaisen toimittaja Jukka Porola, ja siihen on kuvat ottanut valokuvaaja Jaakko J. Salo. Kirjassa valotetaan talon historiaa pääasiassa nykyisten ja entisten asukkaiden kautta.

Lähteet

Peku Haapalinna

Vaasan kaupunki’

Jukka Porola

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa