Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Monia vaivaa salamyhkäisyyden verho Vaasan korruption ympärillä

Monia vaivaa salamyhkäisyyden verho Vaasan korruption ympärillä

Onko Vaasassa korruptiota?

Vaasan valtuusto äänesti maanantaina 20.6. tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä. Teknisen lautakunnan osalta asia haluttiin siirtää, kunnes poliisin tutkimukset valmistuvat.

Monia vaivaa salamyhkäisyyden verho asian ympärillä. Joku tietää jotain, joku, että kyseessä olisi vain pikkujuttuja. Avoimeksi on jäänyt monta kysymystä.

Tarkastuslautakunnassa itse luotin tilintarkastajan näkemykseen, jonka mukaan vastuuvapaus voitiin myöntää. Valtuustossa kysyttiin kaupungin lakimiehen kantaa asiaan, mutta virka ei edellytä vastauksen antamista valtuutetulle.

Kun asia on poliisitutkinnassa, estääkö se kaupungin sisäisen tarkastuksen tekemisen?

Vaasassa on helppo tehdä johtopäätöksiä esimerkiksi valtuuston äänestystuloksesta. Vastuuvapauden kannalla olivat isot ryhmät, joiden mandaateilla moni virkamies toimii virassaan. ”Omia” on siis tutkittavien joukossa. Ehkä tässä on se vaasalainen ongelma, joka pitäisi purkaa jossain vaiheessa.

Vähässäkyrössä seurasin asioita välillä sisärenkaastakin käsin. Kohtasin joissakin asioissa melkoista leväperäisyyttä.

Oman paikkakunnan yrittäjiä haluttiin suosia. Jossain vaiheessa huomasin, että joitakin ulkokuntalaisiakin yrittäjiä suosittiin. Jos suosimisessa käytetään harkintaa, niin jossain vaiheessa harkinta yleensä pettää.

Tekninen toimi sai tili- ja vastuuvapauden vuodelta 2015 osalta selvin numeroin. Odotamme siis rauhassa tietoa, mitä olisi pitänyt tehdä. Se tieto kiinnostaa tulevien kuntavaalien äänestäjiä.

Tili- ja vastuuvapaus on joka tapauksessa annettu. Rangastuksen laadun ratkaisee siten ilmeiseti verottaja jälkiveroina.

RISTO KUKKO

tarkastuslautakunnan jäsen

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa