mike matthews


Mike Matthews Band tekee musiikkia
Vaasa – Missouri akselilla

Kuvan henkilöt vasemmalta alkaen Mika Koskela, Michael Matthews, VM Partanen ja Jesse

Hiljattain ensimmäisen levynsä julkaisseen Mike Matthews Bandin syntytarinaan littyy oleellisesti Vaasan tori vapaudenpatsaineen. Juhannuksena 2004 työkomennuksella Vaasassa ollut Yhdysvaltain keskilännestä kotoisin oleva Michael Matthews ihmetteli kaupungin keskustassa väen vähyyttä.


Syntysanat lausuttiin Vaasan kauppatorilla

Kuten vaasalaiset hyvin tietävät, juhannuksena kaupunki on lähes autio ja saman huomion teki myös Matthews. Vapaudenpatsaan kupeella istuskeli kuitenkin joku soitellen kitaraa. Matthews ”pöytälaatikkosäveltäjänä” ja kitaransoittoa harrastaneena ryhtyi jututtamaan torilla soittelevaa vaasalaista. Soittaja oli Mikael ”Jesse” Kari ja tuosta hetkestä alkoi miesten ystävyys, joka lopulta johti yhteisen bändin kokoamiseen.

Jesse esitteli Michaelin ystävälleen rumpali Mika Koskelalle. Koskelan talon yläkerrassa Vanhassa satamassa Michael alkoikin pian viettää aikaansa laulujaan äänitellen. Pian sessioihin liittyi mukaan kitaristi Veli-Matti Partanen, joka puolestaan toi mukanaan basistiksi Eero Paalasen.

Country-musiikista ja 60-ja 70-lukujen rockista vaikutteensa saava Mike Matthews Band äänitti vuodenvaihteessa vaasalaisen Janne Hyödyn avustuksella esikoislevynsä, neljä laulua sisältävän EP:n. Koska Matthewsin työ vaasalaisen dieselmoottoreita valmistavan yhtiön leivissä vie miestä mantereelta toiselle, on yhteisten soittoharjoitusten ja esiintymisten järjestely vaikeaa.

Bändi viettääkin aika-ajoin pitkäänkin hiljaiseloa. Tosin orkesterin mukaan Skype ja MP3-tiedostot ovat oivia työkaluja uusien sävellysten välittämisessä Vaasasta vaikkapa Amerikan suuntaan Michaelille tai toisinpäin. Tänä päivänä ei siis ole enää väliä rämpytätkö kitaraa vapaudenpatsaalla Vaasan torilla vai Missourin varressa Hackensackissa.

Mike Matthews Band esiintyy Vaasa 400 Street Festivaleilla Vaasan torilla la 12.8.2006.


Bändin oma blogi

Keskustelu foorumissa:

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa