Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Miinalaiva Pohjanmaa Vaasassa 2009

Miinalaiva Pohjanmaa Vaasassa 2009

Miinalaiva Pohjanmaa Vaasassa

Miinalaiva Pohjanmaa vierailee kummikaupungissaan perinteisesti Vaasan syntymäpäiväviikon alussa. Miinalaiva saapuu Vaasan sisäsatamaan komentaja Jon von Weissenbergin johdolla perjantaina 25.9 klo 15.00 aikaan ja lähtee sunnuntaina 27.9. klo 16.00.

Miinalaiva Pohjanmaa on auki yleisölle sisäsatamassa lauantaina 12–15 ja sunnuntaina klo 10–13.

Vuosittaiseen koulutukseen kuuluvan purjehduksen tarkoituksena on myös käydä tervehtimässä aluksen kummikaupunkia Vaasaa ja sen asukkaita.

Lauantaina Vaasan kaupunki järjestää aluksen miehistölle monipuolista ohjelmaa. Pohjanmaan ja Pohjanlahden Laivastokillan välisestä maaottelusta 26.9. klo 10 -12 on tulossa kova vääntö.

Miinalaivan ystävyysjalkapallo-ottelu Vasa IFK:n B2 joukkuetta vastaan pelataan Monitoimiviheriöllä Silverian takana klo 13 – 14.

Miinalaiva Pohjanmaan päätehtävinä ovat merimiinoitus, koululaivatehtävät sekä osallistuminen kansainväliseen kriisinhallintaan. Alus onkin lähdössö Somalian rannikolle merirosvojahtiin.

Pohjanmaan pituus on 78 metriä, leveys 11 metriä, syväys 3 metriä ja uppouma 1450 tonnia. Miehistöä laivalla on yhteensä 80. Alus lähtee paluumatkalle sunnuntaina klo 16.

Kuva: Mil 

About Toimitus

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa