Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta /
Matka 2015 – messut Helsingissä onnistuivat Vaasalta<

Matka 2015 – messut Helsingissä onnistuivat Vaasalta<

Matka 2015 – messut Helsingissä

onnistuivat visitVaasalta hyvin!

Matkailun markkinointiyhtiö Vaasan seudun Matkailu Oy, jonka omistavat kahdeksan Vaasan seudun kuntaa, esiintyi tämän vuoden Matkamessuilla Helsingissä.

Messuilla, joilla oli yli 68 000 kävijää, yhdeksän kymmenestä kävijästä piti tärkeänä että voi tutustua kotimaiseen tarjontaan messuilla. Lähde: TNS gallup.

Meillä oli kaksi selvää tavoitetta: lanseerata visitVaasa markkinointinimi sekä tuoda esiin Vaasan seudun suuri matkailullinen tarjonta sanoo vastavalittu toimitusjohtaja Max Jansson.

Brändimme visitVaasa herätti huomiota ja UNESCO:n maailmanperintöluetteloon kuuluva saaristo kiinnosti suurta yleisöä. Kulttuuritarjonnan monimuotoisuus ihastutti vierailijoita ja he keräsivät tietoa kevään ja kesän tapahtumista. Messuilla ilmestyi myös uusi visitVaasa – matkailuesite, joka on tehty kolmella kielellä; suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Meillä on valikoima matkailutuotteita joista voimme olla ylpeitä, joten tästä on hyvä jatkaa. Meidän on päästävä sellaisista kysymyksistä kuten ”pärjääkö Vaasan seudulla suomen kielellä, kulkeeko laiva vielä Ruotsiin” jne.

-Tämän kaltaiset asiat on vain tiedettävä, toteaa Max Jansson ja jatkaa; tulevaisuudessa tulemme työskentelemään sen eteen, että näkyisimme erityisesti kauempaa tuleville matkailijoille, mutta myös siten että Vaasan seudun asukkaat tietäisivät hienosta tarjonnastamme.

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa