Home / Kolumnit / Markus Myllymäki – Yritys nimeltä Suomi

Markus Myllymäki – Yritys nimeltä Suomi

Yritys nimeltä Suomi

Ollessani työelämässä olin mukana, kun työnantajani päätti muuttaa toiminto-organisaation prosessiorganisaatioksi.

Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluketjua voi aivan hyvin ajatella samalla tavalla. Siinä huollon ja korjauksen kohde on vaan ihminen. Eri palvelupisteissä on ihmisiä ja laitteita työn tekemiseksi. Siinä on hyvin vähän puoluepolitiikkaa.

On ollut järkyttävää havaita kuinka eri tavalla kuntamonopoleissa ajatellaan ja toimitaan, kun pelataan pakkoperityillä veroilla ja kun asiakaspohja on varma, verrattuna yksityiseen puoleen.

Yksityisellä puolella kilpailijat hengittävät niskaan ja samoin omistajat tuottovaatimuksineen. Kuntien asiakasomistajat kyllä vaativat tehostamaan palvelutuotantoa vaatimalla parempia ja enemmän palveluja, mutta eivät halua maksaa niistä enempää veroina ja omavastuina.

Kansa on vaan varsin konservatiivista, vallitsevien olojen säilyttämistä kannattavia. Kehittämisestä kyllä puhutaan, mutta sitten kun esitään kehittämisehdotus, niin herää muutosvastarinta.

Kuntiin ei ole muodostunut jatkuvan kehittämisen kulttuuria. Se on mennyt niin kauan hyvin, kun yritykset ovat onnistuneet kehittämällä tuotteitaan ja toimintaansa lisäämään myyntiä. Samalla myös myyntituloista julkiselle puolelle lohkaistu osuus on kasvanut. Nyt pitäisi julkisen puolen itse kehittää toimintaansa.

Pääministeri Juha Sipilän linjauksissa ja ajatuksista on paistanut läpi, että hän on insinööri ja hänellä on yrittäjätausta. Hän on vaan törmännyt poliittiseen muuriin.

Nyt hallitus aikookin yhtiöittämällä palvelutuotantoa vähentää politikoinnin haittaavaa vaikutusta kehittämiseen ja päätöksentekoon. Jäsenkirjajohtajien tilalle ammattijohtajat ja -kehittäjät.

MARKUS MYLLYMÄKI

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Eroperheitä koskettavassa vieraannuttamisessa vanhempi tarkoituksella estää toisen vanhemman ja lapsen suhteen kehittymistä. Vieraannuttaja vaikeuttaa vuorovaikutusta ja pyrkii erottamaan lapsen toisesta vanhemmasta. Pahimmillaan vieraannuttaja katkaisee kokonaan lapselta yhteydenpidon tai syöttää lapsen mieleen valheellisia mielikuvia toisen vanhemman pahuudesta.

Huoltokiusaaminen murentaa

Huoltokieusaaminen murentaa hyvinvoinnin Eroperheiden määrä kasvaa Suomessa koko ajan. Vanhempien ero koskettaa vuosittain arviolta 30 …

Vastaa