Home / Vaasa - kaikki tarpeellinen Vaasasta / Markus Myllymäki – Kulttuurien kirjo on moninainen

Markus Myllymäki – Kulttuurien kirjo on moninainen

Kulttuurien kirjo on moninainen

Kulttuuri-käsite on laaja, vaikka monesti sillä ymmärretään vain taiteita.

Kirjoituksessaan 17.6. Lauri Karppi sanoi pelkäävänsä, että muslimit tekevät Suomessakin samoja rikoksia, joista on esimerkkejä muista länsimaista, koska sellaiset tavat kuuluvat hänen mielestään islamilaiseen kulttuuriin.

Aika rohkea yleistys, sillä muslimeja on 1,6 miljardia. Eniten muslimeja yhdessä valtiossa on Indonesiassa. Länsimaista esimerkiksi Ranskassa 5, Saksassa 4,5, Yhdistyneissä kuningaskunnissa 3 ja Yhdysvalloissa 3 miljoonaa muslimia. Kuinka tämä olisi mahdollista, jos islamislaiseen kultuuriin kuuluisi yleisesti vääräuskoisten tappaminen?

Pääkulttuurien sisällä on alakulttuureja ajatellen vaikkapa lappalaisen poroisännän ja helsinkiläisen jupin elintapojen ja ajattelun eroja.

Myös naisten kohtelusta islamilaisessa kulttuurissa on puhuttu paljon.

Äskettäin julkaistiin kyselytutkimuksen tulokset, joiden mukaan yli 15-vuotiaista suomalaisista naisista 47 prosenttia on joutunut elämänsä aikana seksuaalisen tai fyysisen väkivallan kohteeksi. Moni useamman kerran. Se on jo niin paljon, että sen voi katsoa kuuluvan suomalaiseen kulttuuriin.

Kun perussuomalaiset päätti toisen jytkyvoiton jälkeen mennä hallitukseen, niin oletin ilman muuta, että Timo Soini vaatii valtiovarainministerin salkun itselleen lopettaakseen rahan lapioimisen Kreikkaan ja muihin kriisimaihin, ja että PS vaatii sisäministerin salkun lopettaakseen huonon maahanmuuton tai pistääkseen rajat kokonaan kiinni.

Hallitusohjelma ei kuitenkaan vastannut vaalipuheita ja sen seurauksena puolueen gallupkannatus romahti. Näin suomidemokraateille on avautunut sauma tarjota monikulttuuripelkoisille uusi poliittinen turvakoti.

Lauri Karppi kuitenkin yrittää vielä vakuuttaa, kuinka PS on tehnyt paljon maahanmuuton hillitsemiseksi ja hallitsemiseksi. Se ei pidä paikkaansa.

Sen sijaan sisäministeriö on valmistellut Petteri Orpon johdolla esityksen ulkomaalaislain tiukentamiseksi, kuitenkin pysyen EU-lainsäädännön ja kansainvälisten ihmisoikeus- ja pakolaissopimusten puitteissa.

MARKUS MYLLYMÄKI

Vaasa

About Tapio Parkkari

Olen eläkkeellä oleva toimittaja. Yli 50-vuotisen toimittajaurani aikana olen työskennellyt mm. Yleisradiossa, STT:llä, Kansan Ääni-lehdessä, Radio Vaasassa ja ennen eläkkeelle siirtymistä kaupunkilehti Uusi Vaasalainen päätloimittajana. Tämän lisäksi lukematon joukko erilaisia media-alan töitä. mm. kolumnistina 2 vuotta Viva-aikakausilaehdessä. 2.2. 2005 perustin vaasalaisia.info kaupunkiblogi sivuston, joka täyttää nyt päiväni. Lisäksi ylläpidän Vaasalaisia infoa facebookissa, Tapio Parkkari facesivua, Omavaraisuus laajasti facesivua ja Leif Färdinng "Onnen Poika" fb-sivuja sekä Vaasapedia kaupunkisanakirjaa.

Check Also

Minun kaupunkini, minun kehittämänä

Vaasan kaupunki kehittää asukaslähtöisempiä palveluita ja toimintatapoja osana Avoin kunta –hanketta. Ensimmäisenä tartutaan osallistumisen palveluihin …

Vastaa